maanantai 22. elokuuta 2016

Purkittamista talvea varten, osa I

Pienen taloyhtiömme puutarha on tänä vuonna tuottelias. Yrtit kukoistavat ruukuissa ja hedelmäpuiden oksat notkuvat hedelmistä. Oman pihamme omenapuu pudottelee kypsiä omenoita, jotka yritän kerätä talteen. Usein tosin jänikset ehtivät ensin. Ne pitävät etutassuillaan omenaa paikallaan ja rouskuttavat puolet siitä, ja siirtyvät seuraavaan omenaan. Naapurin luumupuukin tuottaa yksinelävälle rouvalle aivan liikaa, joten saimme luvan verottaa sen satoa. Uudessa Maku-lehdessä oli sopivasti säilöntäohjeita, joista ensimmäisenä pääsi kokeiluun


ROMMILUUMUT
(1/2 l luumurommia ja 1kg rommiluumuja)
1kg luumuja
500g tummaa muscovadosokeria
vaaleaa rommia

1. Halkaise luumut ja poista kivet. Lado luumut puhtaaseen lasitölkkiin (vetoisuus 1,5 l) kerroksittain sokerin kanssa. Kaada lopuksi päälle vaaleaa rommia niin paljon, että luumut peittyvät
2. Sulje korkki ja anna tekeytyä viileässä useampi viikko, mieluiten muutama kuukausi. Käännä purkkia alussa, jotta sokeri liukenee
3. Nauti luumut jäätelön kanssa ja maustunut rommi liköörinä

Valmistusaika 30 min aktiivinen + tekeytyminen kuukausia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti