perjantai 30. lokakuuta 2015

Happy Halloween 2015!

Juhlien järjestämisessä iso osa ilosta tulee suunnittelusta. Meillä neiti on suunnittelun mestari. Hän tietää tarkkaan mitä haluaa, ja tuo näytille ideoita ja reseptejä. Perjantaina työviikon päätteeksi järjestettävä Halloween vaatii vielä erityistä suunnittelua. Näyttävä kokonaisuus syntyy onneksi vähemmälläkin vaivalla.Tässä kokoelma viime vuoden Halloweenin kuvia ja reseptejä. Koko menu löytyy täältä. Neiti suunnitteli ja pääosin toteuttikin tarjoilut. 
Eteisen katon olivat vallanneet hämähäkit

BOOLI

päärynämehua
mustaa karamelliväriä
punaista mehua
kertakäyttöhansikas
jääpalapussi

1. Kaada kertakäyttöhanskaan laihaa punaista mehua. Nosta hanska pakastimeen seinään vasten, taituta sormiosa ylöspäin. Anna jäätyä vuorokausi. Värjää päärynämehu mustaksi karamellivärillä ja kaada jääpalapussiin. jäädytä
2. Valmista booli. Kaada päärynämehu boolimaljaan, ja lisää tipoittain karamelliväriä, kunnes booli on tumman vihreää. Nosta käsi maljaan  ja lisää jääpalat juuri ennen tarjoilua. (Käsi pysyy oikein päin ja paikallaan, kun kiedot hanskan suun maljan pohjalla olevaan haarukkaan tai vastaavaan)



MUUMIOT

nakkeja
valmista voitaikinaa
valkosuklaata
kokonaisia mustapippureita

1. Leikkaa valmis voitaikina nauhoiksi ja kiedo nauhat nakkien ympäri. Paista 200-asteessa viitisen minuuttia
2. Sulata valkosuklaa minigripp-pussissa. Anna  nakkien jäähtyä hetki ja pursota valkosuklaalla silmän valkuaiset. Paina mustapippuri silmän keskelle




SAASTUNEET POPCORNIT

popcorneja
punaista lakunauhaa

1. Valmista popcornit joko microssa tai hellalla perusraaka-aineen mukaan
2. Sulata lakunauhoja muutaman sekunnin jaksoissa microssa, taittele sulneet popcornit madon muotoon ja lisää popcornien sekaan




HAAMUT

Brunbergin suklaasuukkoja
pari palaa tummaa ja valkoista suklaata

1. Sulata tumma  ja valkoinen suklaa pienissä minigripp-pusseissa (suklaapaloja pussiin, pussi kiinni, ja kulhoon, kulhoon kiehuvaa vettä, anna alla muutama minuutti)
2. Leikkaa suklaapussin kulmaan pieni aukko ja purista kaksi tiplua jokaiseen suukkoon silmiksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti