keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Lapsuuden makumuisto

Asuin lapsuuteni maatilalla ja opin varsin kaikkiruokaiseksi. Kaikki ruoka valmistettiin alusta loppuun itse. Saimme kasvimaalta juurekset ja vihannekset, metsästä marjat, maidon ja kananmunat naapuritiloilta ja lihan omalta tilalta. Eläimestä käytettiin kaikki. Veripaltusta en niin välittänyt. Maksa sen sijaan oli ja on suuria herkkujani. Tätä porkkanaa sisältänyttä maksakastiketta tehtiin myös lapsuudessani. Itse tein kastiketta nyt ensimmäistä kertaa, maku ainakin vastaa alkuperäistä, valmistusohje on oma sovellukseni.

MAKSA-PORKKANAKASTIKE
(kuudelle)

600g (naudan)maksaa palana
3 isoa porkkanaa
iso sipuli
kasvis- tai lihaliemikuutio
3 siivua pekonia
vettä
2 rkl vehnäjauhoja
voita
 1 rkl soijakastiketa
meiramia, mustapippuria

1. Kuori ja kuutioi porkkanat. Keitä porkkanakuutiot kasvis- tai lihaliemessä liki kypsiksi
2. Kuori ja hienonna sipuli. Poista maksasta kalvot ja leikkaa se noin sentin kanttiinsa oleviksi kuutioiksi
3. Sulata voi pannulla, leikkaa pekonit pieneksi ja laita voin sekaan. Lisää sipuli ja anna kuullottua. Lisää maksakuutiot ja paista ne välillä käännellen liki kypsiksi. Ripottele pinnalle 2 rkl vehnäjauhoja ja sekoita, paista välillä sekoittaen pari minuuttia (kunnes jauhot ottavat vähän väriä), lisää porkkanakuutiot ja niiden keitinliemi, sekoita hyvin. Anna hautua kymmenisen minuuttia. Lisää loraus soijakastiketta antamaan väriä ja tuomana makuun syvyyttä.  Mausta meiramilla ja mustapippurilla
4. Tarjoile kuorineen keitettyjen perunoiden ja puolukoiden kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti