sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Onnea isi!

Neiti sai synttärilahjaksi Emma Iivanaisen "Emman kakut, leivokset ja jäätelöt"-kirjan. Turhaan kirjan arvosteluissa ei sanota, että se aiheuttaa valtavan leivontavimman. Ensimmäisenä neito kokeilu nutellajäätelöpuikkoja. Hyviä olivat ja katosivat ilman ainuttakaan valokuvaa. Seuraavaksi isi sai nimipäivänsä kunniaksi marenkileivokset. Nämä ne vasta hyviä olivatkin! Teimme vain puolikkaan annoksen, eli kuusi, sillä ruokailemassa oli vain oma perhe. Neiti unohti avata uunin luukun laittaessaan uunin pois päältä, joten marengit kuivuivat päältä vähän liikaa. Sisus oli kuitenkin ihanan pehmeää ja kokonaisuus hyvä.

MARENKIKUPPIKAKUT
(kuusi kpl)

3 huoneenlämpöistä kananmunan valkuaista
2 dl hienoa sokeria
1/2 tl omenaviinietikkaa
punaista pastaväriä
1 tl maissitärkkelystä

täyte:
1 1/2 dl turkkilaista jugurttia
2 tl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl tuoreita vadelmia

1. Kuumenna uuni 120 asteeseen, aseta paperivuuat muffinipellin syvennyksiin
2. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää sokeri pienissä erissä koko ajan vatkaten. Lisää omenaviinietikka ja vatkaa, kunnes marenki on paksua ja kiiltävää. Värjää marenki pastavärillä ja kääntele joukkoon maissitärkkelys
3. Siirrä marenki pursotinpussiin, jossa on suuri avoin tähtityllä.  Pursota marenki muffinivuokiin ja paista uunin keskiosassa tunti. Laita uuni pois päältä ja avaa uunin luukku raolleen. Anna marenkien jäähtyä uunissa
4. Sekoita jugurtti, tomusokeri ja vaniljasokeri. Leikkaa terävällä veitsellä marenkin yläosa irti ja lusikoi jugurttitäytettä sisään. Asettele päälle muutama vadelma ja nosta kansi takaisin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti