perjantai 10. huhtikuuta 2015

US Masters sormiruokaa

Torstaina perhe yllätti kahdellakin kukkakimpulla ja Tomi Björckin uusimmalla kirjalla, Huippukokin kotiruokaa 2. Ykkönen minulla jo onkin, mutta kakkosen ilmestymisestä en edes tiennyt. Nopealla selailulla kirjan reseptit näyttävät hivenen enemmän kotiruualta kuin ensimmäisen. Mukana on myös muutama vinkki mistä raaka-aineita saa. Enemmänkin olisi saanut olla neuvoja, miten jonkin  harvinaisemman aineen voi korvata, kaikilla kun ei ole kotikeittiössään Farangin varastoja. Eilinen US Mastersin avaus toi kuitenkin oivan mahdollisuuden kokeilla pientä naposteltavaa yön jännitykseen. Vähän sovelsin, mutta lopputulos oli hyvää ja myös nopeaa ja helppoa!  Samaa kastiketta olen aiemmin tehnyt hyvällä menestyksellä simpukoille. Tulisemmasta pitävä käyttää bird eys- chiliä tai muuta vastaavaa lajiketta lisänä, minä käytin vain tavallisen pitkän chilin. Mittasuhteet omani, tästä määrästä riitti viidelle, kun tarjolla ei ollut mitään muuta.

BROILERINSIIVET JA NAHM JIM-KASTIKE

2 kg broilerinsiipiä
loraus rypsiöljyä
2 rkl sitruunaruohotahnaa
suolaa ja mustapippuria myllystä

Nahm jim-kastike
1 valkosipulinkynsi
1 rkl korianterin siemeniä
1 (-2)  punainen chili
2 rkl (palmu) sokeria
1 dl limetin mehua
1 limetin raastettu kuori
1 1/2 rkl kalakastiketta

1. Valmista ensin kastike. Kuori valkosipuli. Hiero valkosipuli, korianterinsiemenet ja suola morttelissa tahnaksi
2. Halkaisen chili(t) ja poista siemenet, paloittele ja lisää mortteliin. Hienonna, kunnes seos on tahnamaista
3. Lisää (palmu)sokeri, ja sekoita kunnes sokeri on liuennut

4. Lisää limetin mehu ja raastettu kuori ja mausta kalakastikkeella. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria, limetin mehua tai kalakastiketta. Tarkoituksena on saada makean, suolaisen, happaman ja tulisen tasapaino

5. Kaada broilerinsiivet isoon kulhoon ja lisää öljy, sitruunaruohotahna ja mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita hyvin. Levitä siivet uunipell(e)ille ja paista 200 asteessa vartti, sivele siiville nahm jim-kastiketta ja paista vielä kymmenen minuuttia. kaada loppukastike siipien päälle ja sekoita, tarjoile. Siivet voi myös grillata

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti