maanantai 29. syyskuuta 2014

Katalonian pataa

Tein perjantaina yrittäjälle kauppalistaa miettimättä sen enempää mitä meillä viikonloppuna syödään. Perustarvikkeita ja muutama pääruoka-aine. Lauantaina sitten pohdiskelin mitä sunnuntain lounaalle. Pääraaka-aineena olisi lohi, mutta mitä sen ympärille rakentaisi. Pakastimesta lisäksi pari fileetä pangasiusta ja pussillinen isoja scampeja. Halusin välttyä lisäkauppareissulta ja pohdin  mitä näistä saisi aikaan. Keittokirjojen selailun ja googlailun jälkeen päädyin espanjalaiseen kala-äyriäispataaan, tai voisi ruokaa keitoksikin kutsua, lusikalla se syötiinkin. Pikainen reissu lähikauppaan tarvittiin silti, meillä syödään lähinnä tummaa leipää ja halusin padan kaveriksi vaaleaa leipää. Näin tarjoiltuna padasta riittää neljälle,  jos tarjolla on alku-ja jälkiruokaa niin kuudellekin. Alkuperäisissä espanjalaisissa resepteissä valmistettiin "picada",  seos manteleista, leivästä, valkosipulista ja oliiviöljystä, jolla pata saostetaan. Minä oikaisin ja tein aiolia, sekä bruschettaaa. Mukana olisi voinut olla simpukoita ja/ mustekalaa, mutta näinkin pata oli erittäin hyvää. Ohje on sovellukseni useasta zarzueala-reseptistä.


ZARZUEALA eli KATALONIALAINEN KALA-ÄYRIÄISPATA

400g lohta
2 pangasiusfileetä (~250g)
150g raakoja scampeja
iso punasipuli
2 valkosipulinkynttä
punainen chili
2 viipaletta pekonia
oliiviöljyä
1 tl tulista paprikajauhetta
2 laakerinlehteä
2 dl mantelilastuja
1 tlk kuorittuja tomaatteja
10 kirsikkatomaattia
pussi sahramia
2 dl valkoviiniä
4 dl kalalientä (kuutiosta)
lehtipersiljaa
1/2 sitruuna
mustapippuria myllystä
suolaa
*
aiolia
bruschettaa


1. Aloita aiolista. Valmista aioli alusta lähtien itse, tai sekoita hyvään majoneesiin kaksi hienonnettua valkosipulin kynttä. Nosta aioli jääkaappiin tekeytymään.
2.Kuori ja hienonna sipulit. Puolita chili, poista siemenet ja hienonna. Pilko pekonit pieneksi
3. Rouhi mantelilastut morttelissa karkeaksi rouheeksi, puolita kirsikkatomaatit. Hienonna lehtipersiljaa noin desin verran
4. Leikkaa lohi ja pangasius reiluiksi kuutioiksi, mausta suolalla ja mustapippurilla
5. Laita sahrami lasilliseen valkoviiniä
6. Kuumenna oliiviöljy padassa, lisää sipulit ja chili, paista miedolla lämmöllä viitisen minuuttia, kunnes sipuli on läpikuultavaa. Lisää pekonit ja paista sekoitellen pari minuuttia
7. Lisää paprikajauhe, sekoita. Lisää viini, jossa on sahrami seassa. Anna kiehahtaa. Lisää loppu viini, kalaliemi, kuoritut tomaatit, persilja ja mantelirouhe. Raasta mukaan puolen sitruunan kuori ja purista sekaan myös puolen sitruunan mehu.Mausta mustapippurilla ja ripauksella suolaa.  Painele purkkitomaatteja pienemmäksi ja anna padan poreilla hiljaa 15 minuuttia
8. Tee bruschetat. Leikkaa eilistä vaaleaa leipää viipaleiksi, sivele oliiviöljyllä ja paahda grillissä kunnes leivät ottavat vähän väriä. Puolita valkosipulinkynnet ja hankaa leipiä niillä
9. Lisää keittoon kalat, ja puolitetut kirsikkatomaatit, anna kiehua 2-3 minuuttia ja lisää scampit, keitä 1-2 minuuttia, tarkista maku ja tarjoile pata aiolin ja bruschetan kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti