maanantai 10. helmikuuta 2014

Kurkistetaan kaappeihin

Pastan syönti on perheessämme vähentynyt huimasti. Pari vuotta sitten saattoi viikossa olla parikin pasta-ateriaa. Nykyisin syömme pastaa pari kertaa kuukaudessa. Usein teinin ruuanlaittovuorolla. Sunnuntaina oli kuitenkin vuorossa pastaa ja mamman pastakastiketta.  Tavallisesti sunnuntailounas suunnitellaan hyvissä ajoin. Tämänkin aterian suunnittelin, mutta periaatteella katsotaan mitä kaapeista löytyy.  Lopputulos on siis jääkaapin, vihanneslaatikon ja pakastimen tarkastelun seurausta. Aloittelin kastikkeen valmistusta, kun teini lähti treeneihin yhdeltä ja ateria nautittiin teinin kotiuduttua neljältä eli kastike sai hautua hiljakseen reilut kaksi tuntia. Maut pyöristyvät tuona aikana herkulliseksi koosteeksi makeaa, suolaista ja täyteläistä.


PORO-NAUTALIHAPULLIA JA TOMAATTIKASTIKETTA
(kahdeksalle)

400g poronjauhelihaa
600g naudan jauhelihaa
1 iso sipuli 
2 valkosipulinkynttä
8 viipaletta parmankinkkua
6 aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
1 dl korppujauhoja
2 kananmunaa
loraus soijaa
reilusti mustapippuria myllystä

Kastike:
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 iso porkkana
2 sellerinvartta
1 tlk tomaattimurskaa
1 tlk vettä
1 lihaliemikuutio
mustapippuria myllystä
suolaa
cayennepippuria
3 rkl Maizenaa

*
rypsiöljyä paistamiseen

1. Valmista ensin kastike. Kuori ja hienonna sipulit. Kuori porkkana ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Leikkaa myös selleri kuutioiksi
2.Kuullota sipulit öljyssä paistinpannulla. Lisää sellerit ja porkkanat, paista pari minuutti välillä sekoittaen. Kaada isoon kattilaan. Lisää kattilaan tomaattimurska, saman verran vettä, lihaliemi kuutio. Mausta suolalla, mustapippurilla ja cayennepippurilla. Anna kiehahtaa ja suurusta Maizenalla
3. Tee lihapullataikina. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota ne rypsiöljyssä
4. Hienonna kinkku ja tomaatit pieneksi. Laita jauhelihat, kinkku, tomaatit ja sipulit kulhoon. Ripottele korppujauhot pinnalle ja riko munat sekaan. Mausta pippureilla ja reilulla lorauksella soijaa. Sekoita käsin taikinaksi
5. Tee isoja lihapullia (annoksesta tulee 30) ja paista lihapullat pannulla rypsiöljyssä useammassa erässä.  Kaada viimeisen pannullisen jälkeen pannulle tilkka vettä, anna kiehahtaa ja kaavi kaikki maku talteen. Kaada vesi kastikkeen sekaan. Anna kastikkeen hautua tunti (kahdestakaan tunnista ei ole haittaa) Nosta lihapullat tomaattikastikkeeseen kypsymään loppuun varttia ennen kun aiot tarjoilla ruuan
6. Tarjoile pastan, parmesaanin ja vihreän salaatin kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti