tiistai 4. helmikuuta 2014

Arvaa mitä makuja?

Sunnuntaina oli taas mukava askarrella lounaan kanssa. Joskus aloitan suunnittelun jo viikolla, nyt selailin ideoita vasta perjantai-iltana ja kirjoitin samalla ostoslistaa yrittäjälle ja neidille. Sunnuntaina meinasi sitten laiskuus voittaa ja pohdin jo alkuruuan väliin jättämistä. Onneksi innostus voitti ja sain neidin avuksi jälkiruoan valmistamiseen, sillä saimme aikaiseksi hyvän menun. Alkuruokana kurkku-avokadokeittoa, pääruokana kuha-serranokääröjä ja sitruunarisottoa ja jälkiruuaksi suklaamuffinit mokkasydämellä. 
Alkukeiton ohje Glorian ruoka&viinistä muutaman vuoden takaa. Alkuperäisessä ohjeessa mäti tarjoiltiin pienten leipien päällä, minä lisäsin sen keittoon ja jätin ruohosipulin pois. Käytettyjä makuja oli mukava arvuutella, edes raaka-aineet ostaneet neiti ja yrittäjä eivät tunnistaneet makuja heti.

LÄMMIN KURKKU-AVOKADOKEITTO
(kuudelle alkukeittona)

1 sipuli
1 tuore kurkku
2 kypsää avokadoa
rypsiöljyä
4 dl kasvislientä
ripaus mustapippuria myllystä
1-2 dl kuohukermaa
*
muikunmätiä

1. Kuori ja hienonna sipuli. Paloittele kurkku. Halkaise avokadot, poista kivet ja kuori. Paloittele avokadot
2. Kuullota sipulia öljyssä kattilassa hetki, lisää kurkut ja jatka kuullottamista pari minuuttia. Lisää avokado ja kasvisliemi. Keitä noin 5 minuuttia
3. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja mausta pippurilla. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Tähän asti voit valmistella keiton hyvissä ajoin etukäteen
4. Lisää kerma ja kuumenna keitto. Annostele tarjoiluastioihin ja laita kuhunkin teelusikallinen mätiä pinnalle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti