lauantai 23. marraskuuta 2013

Helppoa perjantaita

Tiiviin työviikon jälkeen perjantaina on mukava sytyttää kynttilät ulos ja sisälle, ottaa lasi viiniä ja käpertyä sohvalle kirja kädessä. Usein kirjakin jää lukematta, sitä vain istuu ja rauhoittuu. Ruokaakin pitäisi tehdä. Perjantaisin tavallisesti jotain helppoa ja nopeaa. Paljon helpommaksi kotiruuan valmistaminen ei voi mennä. Kesällä olisimme savustaneet kalan itse, nyt sekin on kaupasta valmiina. Tämän ruuan juju on maustevoi, joka maustaa perunan ja korostaa lohen makua.

UUNIPERUNOITA, SAVULOHTA JA TILLISINAPPI-VOI

pari Rosamunda-perunaa/ ruokailija
savustettu lohifilee

kastike:
tilliä
mietoa sinappia
voita/ oivariinia

1. Pese perunat ja kääri yksitellen folioon. Nosta uuniritilälle ja paista 200-asteessa noin tunti
2. Valmista voi. Kaikkia aineita tulee tilavuusmittoina saman verran. Neljälle yksi desilitra kaikkea on sopivasti ja lopun voin voi käyttää leivällä. Hienonna tilli, mutta jätä varret pois. Painele desimittaan tiiviisti ja kaada kulhoon, lisää desilitra sinappia ja desilitra voita. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. Nosta jääkaappiin maustumaan
3. Kun perunat ovat olleet uunissa 50 minuuttia, nosta lohifilee uunivuokaan ja anna sen  lämmitä uunissa fileen paksuudesta riippuen 10-15 minuuttia
4. Avaa foliopaketit, tee perunoihin ristiviillot , ja nosta niihin nokare tillisinappi-voita ja tarjoile lohen ja vihreän salaatin kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti