lauantai 6. heinäkuuta 2013

Kastike grillatulle

Hyvän grilliaterian kruunaa usein kastike, yksinkertaisimmillaan maustevoinappi. Grillaus itsessään antaa lihaan tai kalaan mukavan maun eikä lisämakuja suolaa tai pippuria lukuun ottamatta välttämättä tarvita. Pieni chilinen, makea tai savuinen lisä kuitenkin vain korostaa pääraaka-aineen omaa makua. Nyt lisämakuja lähdettiin hakemaan Espanjasta. Saman maan mauilla olemme viimeistelleet grillattua ruokaa ennenkin.  Tästä kastikkeesta taitaa olla yhtä monta versiota kuin tekijääkin. Jos pitää paksummasta kastikkeesta sekaan voi laittaa vaaleaa leipää, minun versioni  on juoksevampi. Kastike säilyy kylmässä useamman päivän. Ohjeen varioitu GR&V 4/13. Tällä ohjeella kastiketta tulee neljälle parin ruokailukerran tarpeisiin.


ROMESCO-KASTIKE

5 (suippo)paprikaa, pienehköjä
2 valkosipulin kynttä
2 tomaattia, nämäkin voisi paahtaa
3 rkl (karkeaa) mantelijauhetta, jäi macaronssien teosta
2 rkl (omena)viinietikkaa
1/2 dl oliiviöljyä
savuchilikastiketta maun mukaan, Poppamies
1 tl hunajaa
1 tl suolaa
pari kierrosta mustapippuria myllystä

1. Halkaise paprikat ja poista siemenet ja kanta. Grillaa paprikoita (kuori ylöspäin) ja valkosipuleita grillissä tai uunissa 225 asteessa n 15 minuuttia tai kunnes paprikat alkavat tummua. Siirrä paprikat muovipussiin hyörystymään
2. Poista tomaateista kanta ja leikkaa ne lohkoiksi tehosekoittimen kulhoon, lisää mantelijauhe, viinietikka, hunaja ja suola
3. Purista paahtuneet valkosipulit kuoristaan mukaan. Vedä paprikoista kuoret irti ja laita paprikat tehosekoittimen kulhoon
4. Soseuta kastike, lisää öljy ja mausta mustapippurilla ja maun mukaan savuchilikastikkeella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti