torstai 24. helmikuuta 2022

Talvinen caprese

Viikonlopun pastakoulun pääruoka tarvitsi myös alkuruokaa. Italiasta tuli ensimmäisenä mieleen insalata caprese, eli kotoisammin tomaatti-mozzarellasalaatti, yksi kesäisistä vakiosalaateistamme. Capresen paras aika on nimenomaan silloin kun (kotimaiset) tomaatit ovat mehevimmällään eli kesällä, ei helmikuussa. Jääkaapissa oli kuitenkin, kuten lähes aina, rasia kirsikkatomaatteja ja googlaamalla löytyi Yhteishyvän ohje talvisesta capresesta, jossa tomaatit paistetaan uunissa ja mozzarella friteerataan. Kuulosti hyvältä ja sitä se olikin. Alla ohje siten kun minä sen valmistin
TALVICAPRESE
(kahdelle alkupala)

250g kirsikkatomaatteja
oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria myllystä
*
tuoretta basilikaa
*
pallo mozzarellaa
vehnäjauhoja
kananmuna
pankojauhoja
rypsiöljyä paistamiseen
*
focacciaa, osta valmiina tai tee itse

1. Levitä kirsikkatomaatit uunivuokaan, mausta suolalla ja mustapippurilla. Lirauta päälle oliiviöljyä ja sekoita. Paista 175-asteessa puolisen tuntia
2. Kuivaa mozzarella hyvin. Leivitä pinta: vehnäjauhot, vatkattu kananmuna ja lopuksi pankojauhot. Varmista, että mozzarella koko pinta on peitossa. Paista leivitetty mozzarella kuumassa öljyssä molemmin puolin, kunnes pinta on kauniin ruskea
3. Ota tomaatit uunista. Leikkaa basilika hienoksi ja levitä uunivuokaan, sekoita
4. Kokoa annokset; uunitomaatit liemineen lautaselle, puolikas mozzarella viereen ja päälle basilikaa ja kierros mustapippuria myllystä. Tarjoile alkuruokana tai antipastipöydässä focaccian kanssa

Valmistusaika: 35 minuuttia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti