torstai 17. helmikuuta 2022

Puttanescan kasvisversio

 Tällä viikolla ohjelmassa pientä pintaremonttia. Asuntoon muuttaessamme uusimme ainoastaan keittiö-olohuoneen seinäpinnat. Ajattelen kestäväni makuuhuoneen tapetit. Vajaan vuoden tapetin lintuja katselleena mitta tuli täyteen ja nyt huoneen ilme alkaa olla enemmän omaan makuumme. Tästä on sitten hyvä jatkaa eteisen ja työhuoneen seiniin. Antaa yrittäjän hengähtää ensin. Ruokana tänään puttanescaa, pastakastiketta, jonka aineita on aina kotona. Anjoviksia ei tosin ollutkaan, ja korvasin ne aurinkokuivatuilla tomaateilla. Toimii hyvin, myös kasvissyöjille.

GNOCCI PUTTANESCA UUNISSA
(kolmelle pääruokana)

500g gnocceja
*
sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä 
1 tlk tomaattimurskaa
12 kivellistä mustaa oliivia
2 rkl kapriksia
2 rkl purjoa, 1 rkl lehtiselleriä (syksyllä pakastettuja)
tuoretta persiljaa (tai muita kotoa löytyviä yrttejä)
suolaa, mustapippuria myllystä
*
parmesaania

1. Kuori ja viipaloi sipulit, hienonna tomaatit. Poista oliiveista kivet ja leikkaa ne kahtia
2. Kaada tomaattien öljyä kattilaan, lisää sipulit ja tomaatit. Paista sekoitellen pari minuuttia. Lisää purjo ja lehtiselleri. Paista vielä minuutti
3. Lisää tomaattimurska, kaada tomaattimurskatölkki puolilleen vettä ja huuhtele tölkki kattilaan. Lisää oliivit, kaprikset ja persilja. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna hautua viisi minuuttia
4. Kaada kastike uunivuokaan ja painele gnoccit kastikkeeseen. Paista 200-asteessa vartti. Raasta päälle parmesaania ja paista vielä viisi minuuttia. Tarjoile sellaisenaan salaatin kanssa tai liharuuan lisäkkeenä

Valmistusaika: 30 min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti