lauantai 25. tammikuuta 2020

Salaatilla väriä talveen

Kesällä päivän pääateria on usein ruokaisa salaatti. Talvisin salaatti on yleensä lisäkkeen roolissa. Kun salaatti on edes osaksi lämmin, sopii se hyvin kylmempäänkin vuodenaikaan. Tässä salaatissa feta ja osa vihanneksista saa paahtua uunissa. Kirsikkatomaateista tulee uunissa erityisen maukkaita. Itselleni salaatti riitti leivän kanssa ateriaksi, muut saivat lisäksi grillattua entrecoteeta.

SALAATTI  PAAHDETUSTA FETASTA

2 sydänsalaattia
1/2 kurkku
1 punasipuli
rasia kirsikkatomaatteja
 keltainen suippopaprikaa
150g fetajuustoa
12 kivellistä kalamataoliivia
rypsiöljyä, suolaa, mustapippuria
*
yrttiöljy:
korianteria
basilikaa
kevätsipulia
oliiviöljyä
sitruunanmehua ja raastettua kuorta
suolaa, mustapippuria

1. Tee yrttiöljy maustumaan sekoittamalla noin desi yrttejä ja desi oliiviöljyä, puolen sitruunan kuori ja 2 rkl sitruunan mehua sauvasekoittimella tasaiseksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Laita jääkaappiin odottamaan
2. Kuori sipuli, halkaise ja viipaloi. Sekoita ripaus sokeria, suolaa ja mustapippuria, 1 tl omenaviinietikkaa ja 3 tl oliiviöljyä ja nosta sipulit maustumaan
3. Laita fetajuustouunivuokaan, lisää kirsikkatomaatit ja suikaloitu paprika juuston ympärille, lirauta päälle öljyä ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Paista uunissa grillivastusten alla 10-15 minuuttia
4.Halkaise kurkku pitkittäin ja poista siemenet lusikalla, leikkaa kurkku viipaleiksi. Revi salaatti paloiksi. Sekoita kurkku, salaatti ja yrttiöljyä tarjoiluastiassa.
5. Lisää paprikat ja tomaatit uunivuuasta, lohko feta päälle ja viimeistele marinoidulla sipulilla ja oliiveilla
6. Tarjoile hyvän leivän kanssa. Myös grillattu pihvi tai kala sopii

Valmistusaika: 30 min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti