lauantai 26. tammikuuta 2019

Talvilauantain perhelounas

Varoittelin perhettä vuodenvaihteessa tammi-helmikuun tiiviistä työputkesta. Arkisin emme ole juuri saman ruokapöydän ääressä kohdanneet. Viikonlopuissa pyrimme pitämään kiinni edes yhdestä yhteisestä ateriasta. Tämän viikonlopun yhteinen lauantailounas rakentui hienojen raaka-aineiden, hyvien makujen ja selkeiden reseptien ympärille. Näin jäi enemmän aikaa yhdessäololle. Pääruokana lampaankyljyksiä ja uunijuureksia salaatin kanssa. Gremolata viimeisteli makumaailman. Lammas Seppälän tilalta.


GREMOLATA

2 rku lehtipersiljaa
(kesäkaudella riittänee yksi rku)
1 tl dijon-sinappia
1 iso valkosipulinkynsi
1 sitruuna
1/2 dl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria, (sokeria)

1. Kuori ja hienonna valkosipuli. Hienonna lehtipersilja. Raasta sitruunankuori ja purista mehu. Sekoita persilja, valkosipuli, ja sitruunankuori ja - mehu. Lisää oliiviöljy ja mausta. Sekoita. Tarkista maku
2. Tarjoile grillatun tai paistetun kalan / lihan lisäkkeenä

Valmistusaika: 10 min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti