lauantai 5. tammikuuta 2019

Japani kohtaa Thaimaan - Japan meets Thailand

Vuosi vaihtui rauhallisesti. Podimme vuorotellen vatsaflunssaa, joka kaatoi pariksi päiväksi. Parhaassa kunnossa ollut haki toipilaille vuorollaan juotavaa. Ruokaa ei tehnyt mieli. Toipilaan päivää piristi uusi Glorian Ruoka & Viini. Kannen reseptinä pakkaspäivään sopivaa keittoa. Japanilaisen ramenin ja thaimaalaisen curryn yhdistelmä houkutti heti. Nopea liemi, jonka aineet löytyvät kotoa aina. Keiton vihanneksetkin valikoituivat jääkaapin sisällön perusteella, sillä en jaksanut lähteä kauppaan. Tuloksena raikas, lämmittävä keitto

Recipe in English below Finnish one

VINKKI: Kun ostat inkivääriä ja sitä jää, laita loppu pakastimeen. Jäätyneestä palasta on helppo raastaa tarvittava määrä eikä inkivääri jää nahistumaan vihanneslaatikkoon


CURRY-RAMEN
liemi:
pala inkivääriä
1 punasipuli
1 punainen chili
1 rkl punaista currytahnaa
8 dl kasvislientä
1 tlk (400g) kookosmaitoa 
1 rkl kalakastiketta
rypsilöjyä

lisäksi:
kuivattuja suppilovahveroita
pieni kesäkurpitsa
2 tomaattia
rypsiöljyä
*
200g ramennuudeleita
4 kananmunaa

1. Laita suppilovahverot veteen likoamaan vähintään tunniksi
2. Raasta inkivääri. Kuori ja viipaloi sipuli. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna
3. Paista inkivääriä, sipulia ja chiliä pari minuuttia öljyssä. Lisää currytahna ja jatka paistamista hetki. Lisää kasvisliemi, kookosmaito ja kalakastike. Anna kiehahtaa
4. Keitä kananmunat puolikoviksi. Kuori ja halkaise kahtia
5.Kuutioi kesäkurpitsa. Lohko tomaatit. Purista suppilovahveroista vesi pois ja paista niitä hetki pannulla rypsiöljyssä
6. Keitä  nuudelit paketin ohjeen mukaan
7. Lisää kesäkurpitsat liemeen ja keitä viitisen minuuttia. Lisää tomaatit ja suppilovahverot liemeen. Älä keitä enää
8. Kokoa annokset. Nosta nuudeleita kulhoon, lisää kuumaa lientä vihanneksineen ja suppilovahveroineen. Nosta  päälle kaksi kananmunan puolikasta ja nauti


Recipe in English:
CURRY-RAMEN
broth:
2 cm piece of ginger
1 red onion
1 red chili
1 tbs red curry paste
8 dl vegetable stock
1 can (400g) coconut milk
1 tbs fish sauce
olive oli

toppings:
dried funnel chanterelles (or other mushrooms)
small zucchini
2 tomatoes
olive oil
*
200g ramen noodles
4 eggs

1. Put funnel chanterelles to bowl, add 2 dl  water and let stay 1 hour
2. Shred ginger. Peel and slice onion. Remove seeds from chili and finely chop
3. Saute ginger, onion and chili two minutes in olive oil, add curry paste and stir for a moment. Add vegetable stock, coconut milk and fish sauce. Bring to the boil
4. Cook eggs until soft-boiled. Peel away the shell and slice in half
5 Cut zucchini to small cubes, section tomatoes. Dry funnel chanterelles and fry in oil for few minutes
6. Cook noodles following pack instructions
7. Add zucchini cubes to broth. Simmer for 5 minutes. Add tomatoes and mushrooms
8. For serving: Divide noodles to bowls, ladle on the hot broth with vegetables and mushrooms. Top each bowl with 2 egg halves and enjoy!

Valmistusaika: 30 min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti