sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Suoraan tuottajalta, osa I

Taannoin yrittäjä ja teinineiti menivät Tapanilan aseman parkkipaikan ohi tiistaina illalla. He ihmettelivät ihmisten ja autojen paljoutta, kunnes selvisi kyseessä olevan Tapanilan REKO-rinki. Pari viikkoa sitten selvittelimme tarjontaa ja ensimmäisinä hankintoina olivat kenno kananmunia, pussillinen juureksia sekä reilu paketti erilaisia karitsan lihoja vakuumissa. Viime viikonlopun olimme yrittäjän kanssa mökillä ja otimme mukaan juureksia sekä paketin karitsan niskakiekkoja.  Mielessä oli jonkinlainen pataruoka. Otin mukaan myös purkinpohjan harissatahnaa, muuten ohje rakentui ruokaa valmistaessa. Korianterinsiemeniä ja kanelitankoja löytyi mökiltä. Maut veivät Marokon suuntaan. Varsin voimakkaista mausteista huolimatta niin karitsa kuin juureksetkin maistuivat omiltaan. Olipahan hyvää!



MAROKKOLAINEN KARITSAPATA 

6 karitsan niskakiekkoa
voita, rypsiöljyä
4 perunaa
1 iso porkkana
pala juuriselleriä
6 salottisipulia
3 valkosipulinkynttä
1 tlk tomaattimurskaa
1 tlk Koffin jouluolutta 
3 rkl harissatahnaa
1 rkl korianterinsiemeniä
10 kivellistä mustaa oliivia
3 kanelitankoa
suolaa, mustapippuria myllystä, (sokeria)
vettä

1. Kuori ja paloittele juurekset reiluiksi paloiksi. Kuori ja puolita sipulit ja valkosipulit. Murskaa korianterinsiemenet morttelissa
2. Kuumenna valurautapata, sulata voi ja lisää loraus rypsiöljyä. Paista niskakiekkoihin parissa osassa molemmin puolin hyvä väri. Nosta sivuun. Lisää sipulit, kanelitangot, korianterinsiemenet ja harissa pataan ja anna kuullottua pari minuuttia. Nosta niskakiekot takaisin ja kaada olut pataan. Kiehauta. Lisää tomaattimurska ja oliivit. Laita kansi kiinni ja anna hautua hiljaisella tulella välillä tarkkaillen tunti-kaksi. Huuhtele tomaattimurskatölkki vedellä ja lisää "huuhdevettä" tarvittaessa.
3. Lisää porkkanat ja selleri, mausta suolalla ja mustapippurilla (tarvittaessa sokerilla) ja anna padan hautua puoli tuntia, lisää perunat ja anna hautua vielä puoli tuntia (voit laittaa juurekset aiemmin, nosta ne tarvittaessa sivuun odottamaan ja lisää takaisin vasta lopussa, etteivät ne mene liian pehmeiksi)
4. Nauti hyvässä seurassa, sama jouluolut käy juomaksi (olut päätyi sattumalta ostoskoriin ja tämä ei ole mainos)


Valmistusaika: 30  min + hauduttaminen 2-3 h

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti