tiistai 6. marraskuuta 2018

Mausteinen, samettinen kurpitsakeitto

Taannoisella työmatkalla puhuttiin ammattiasioiden lisäksi ruuasta. Mieleen jäi kurpitsakeitto. Kurpitsa-ajan ollessa parhaimmillaan muistin keskustelumme, tosin en reseptiä. Ehdin jo kysellä sen peräänkin. Viime viikolla sain reseptin yllättäen sähköpostiini. Tätähän täytyi heti kokeille. Pientä virittämistä. Vaihdoin muunmuassa juuston kotoa löytyneeseen Koskenlaskijan chili ruokaan ja jätin reseptiin kuuluneen chilin pois. Reseptin jugurtti oli tuhdimpaa Bulgarian jugurttia, minä käytin kotona ollutta rasvatonta. Hyvää tuli! Kiitos reseptistä Tommi!



MAUSTEINEN KURPITSAKEITTO
(kuudelle)

1 1/2 kg myskikurpitsa
rypsiöljyä 
4 isoa valkosipulinkynttä
*
purkki tomaattimurskaa
4 reilua rkl tahinia
1 kasvisliemikuutioa
(2 salottisipulia)
2 rkl raastettua inkivääriä
5 dl vettä
1 tlk Koskenlaskija chili ruokaa
mustapippuria
*
1 dl maustamatonta jugurttia
hienonnettua korianteria maun mukaan
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 sitruunan mehu
suolaa, mustapippuria

1. Leikkaa kurpista reiluiksi lohkoiksi, poista siemenet (ota talteen) ja levitä kurpitsalohkot uunipellille. Sivele kurpitsan sisäpinta rypsiöljyllä. Ripottele valkosipulinkynnet (kuorineen) pellille. Anna paahtua 40 minuuttia 180-asteessa
2. Anna kurpitsoiden jäähtyä vähän ja irrota lihat kuoresta kattilaan. Purista myös valkosipulit kuoristaan mukaan. Kuori ja hienonna sipulit ( ei välttämätön, meillä oli kastikkeen valmistuksesta jäänyttä hienonnettua sipulia) ja lisää kattilaan. Lisää tomaattimurska, inkivääri ja tahini. Aja seos sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää vesi, kasvisliemikuutio, Koskenlaskija ja muutama kierros mustapippuria myllystä. Kuumenna koko ajan sekoittaen . Tarkista maku
3. Huuhtele kurpitsansiemenet, poista mahdollinen kiinni oleva kurpitsanliha. Kuivaa siemenet. Laita uunivuokaan. Lisää 1 tl rypsiöljyä, ripaus chilijauhetta  ja 1 tl hunajaa ja sekoita. Paahda 180-asteessa 10 minuuttia, nosta talouspaperin päälle 
4. Valmista jugurttikastike sekoittamalla kaikki aineet. Nosta kylmään
5. Jaa keitto annoskulhoihin. Lisää annosten päälle korianterijugurtti, kurpitsansieminiä ja tuoretta korianteria

Valmistusaika: 30 min + kurpitsan paahtaminen 40 min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti