keskiviikko 15. elokuuta 2018

Se parempi pesto

Suppilovahverokauteen on vielä aikaa, ja todennäköisesti syksyn sateet tuovat edes jonkinmoisen sadon. Kuivattuja suppiksia on kyllä tulevan talvenkin tarpeiksi. Tuoreessa Maku-lehdessä oli pastateema ja sivukaupalla ohjeita. Pienillä muutoksilla arkiseen pastaan saa uuden lisän. Tänään kokeiluun päätyi sienipesto suppilovahveroista. Kaksinkertaistin ohjeessa annetun kuivattujen sienten määrän. Neidille tavallista pestoa. Molemmat pestot valmistuivat pastan kiehuessa. Sienipeston annos on reilu. Lopun voi pakastaa tai käyttää leivän päällysteenä


SIENIPESTO / SUPPILOVAHVEROPESTO

6 dl tuoreita /40g kuivattuja suppilovahveroita
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja 
1 dl auringonkukansiemeniä
oliiviöljyä/ aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
kourallinen basilikan lehtiä / tai persiljaa
1 valkosipulinkynsi
1 dl vastaraastettua parmesaania
ripaus suolaa
*
pappardellepastaa

1. Laita kuivatut sienet veteen likoamaan vähintään tunniksi. Purista kuivatuista sienistä vesi pois. Ota 1 dl vettä talteen. Kuori valkosipuli ja leikkaa muutamaan osaan. 
2. Laita pasta kiehumaan
3. Paista sieniä valkosipulin kanssa pannulla, kunnes vesi on haihtunut. Säästä muutama sieni koristeeksi ja laita loput korkeaan kulhoon
4. Lisää kulhoon tomaatit, siemenet ja basilika, ripaus suolaa sekä reilu loraus öljyä. Aja sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää parmesaania ja sekoita. Ohenna sienten liotusvedellä
5.  Tarjoile pesto pastan kanssa

Valmistusaika: 15 min + tarvittaessa kuivattujen sienten liotus 1h

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti