keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Herkullista kastiketta kalalle

Hyvä kastike kruunaa aterian, mutta hyvän kastikkeen valmistaminen tuntuu olevan varsin vaikeaa. Usein kastike jää siis tekemättä, kun ei muistanut aloittaa kastikkeen valmistamista aterian ensimmäisenä osana.Talteen repimästäni reseptinipusta löytyi mukava ohje, lienee Glorian Ruoka & Viinistä. Helppoa,nopeaa, sovellettavissa ja aineetkin olivat sellaisia, joita on aina kotona. Lisäsin kastikkeeseen vielä katkarapuja, ei olisi niitä kyllä tarvinnut. Lisäksi paistettua siikaa, haudutettua paksoita ja perunakroketteja. Kastike sopii (ilman katkarapuja) yrttejä vaihtelemalla myös kanalle tai lihalle.

TOMAATTI-VALKOVIINIKASTIKE

salottisipuli
1 rkl voita
1/2 dl tomaattipyreetä
2 1/2 dl kuivaa valkoviiniä
1/2 tl suolaa
1/2 tl sokeria
1/2 dl kuohukermaa
2 rkl silputtuja yrttejä (nyt ruohosipuli)
mustapippuria myllystä
*
(katkarapuja)

1. Kuori ja hienonna sipuli. Sulata voi kattilassa, kuullota sipulit voissa
2. Lisää tomaattipyree, valkoviini, suola ja sokeri. Keitä hiljakseen 10 minuuttia, kunnes kastike on kiehunut vähän kasaan
3. Lisää kerma, ruohosipuli ja katkaravut. Anna kiehahtaa, älä keitä. Mausta mustapippurilla

Valmistusaika: 20 min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti