lauantai 24. elokuuta 2013

Grillikesä jatkuu

Viikko hurahti nopeasti Tanskan pohjoisimmassa kärjessä,  työmatkan merkeissä. Onneksi palkanmaksajani antaa mahdollisuuden tutustua myös ympäristöön, joten niin dyynit kuin den tilsandade kirke tulivat tutuiksi. Sää suosi Tanskan matkaajaa, kuin myös  viikonlopun viettoa koti-Suomessa. Aurinkoinen lauantainen iltapäivä houkutteli aterian valmistukseen ulkotiloissa, eli grillaukseen. Sekalaisten grillattujen lihojen seuraksi tein vain vihreää salaattia salaattiruukkujen vielä runsaana versoavista aineista. Lisäksi lihaa maustoivat pehmeä vuohenjuusto ja persilja-chili-valkosipuli-kastike.Vaikka aterioimmekin omalla perheellä, ihan neljän hengen annos tämä ei ollut eli loput lihat päätyvät munakkaisiin ja leipien täytteisiin tulevalla viikolla


MIXED GRILL

1 possun sisäfilee
2 viipaletta possun kassleria (tai naudan ulkofileetä)
500g broilerin rintafileitä

1/2 punaista paprikaa
100g chorizoa (nyt teinin Portugalista ostamaa)

100g pekonia viipaleina

Lisäksi

varrastikkuja

maustekastike:
nippu persiljaa
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
2 cm pala chiliä pieninä paloina
1/2 sitruunan raastettu kuori
1/2 sitruunan mehu
ripaus suolaa
pari kierrosta mustapippuria myllystä
1/2 dl oliiviöljyä

sekä

100g  pehmeää vuohenjuustoa
hyvää vaaleaa leipää
vihreää salaattia
 (rucolaa, vuonankaalia, keräsalaattia ruukuista)
 + suolaa, mustapippuria, sitruunanmehua, oliiviöljyä

Marinadi possun sisäfileelle:
2 rkl Dijon-sinappia
1 rkl hunajaa
2 tl soijakastiketta
3 oksaa rosmariinia
2 rkl rypsiöljyä

Marinadi kasslerille (tai naudan ulkofileelle):
1 tl sormisuolaa murskattuna
1/2 tl mustapippuria rouhittuna myllystä
2 rkl rypsiöljyä

Marinadi broilerille:
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl makeaa soijakastiketta (ketjap manis)
1/2 sitruunan raastettu kuori
1 rkl sitruunamehua
1 rkl soijakastiketta
1 rkl hunajaa
2 tl inkiväärijauhetta 
1 tl curryjauhetta
1 tl mustapippuria myllystä
3 rkl oliiviöljyä

1. Laita puiset varrastikut likoamaan kylmään veteen
2. Valmista lihojen marinadit sekoittamalla kaikki aineet keskenään suljettavissa muovipusseissa 
3. Laita possunfilee kokonaisena omaan marinadiinsa ja sulje pussi. Leikkaa kassler (tai naudan ulkofileepihvit) ensin pituussuuntaan kahtia ja sitten neljään osaan, laita palat maustumaan omaan pussiinsa. Leikkaa broilerin rintafileet pituussuuntaan 3-4 osaan ja laita maustumaan omaan pussiinsa
4. Sulje pussit ja kääntele, jotta marinadi yltää kaikkialla . Laita pussit jääkaappiin vuorokaudeksi, tai vähintään 3-4 tunniksi. Ota pussit jääkaapista 1/2 tuntia ennen grillaamista
5. Valmista  maustekastike sekoittamalla kaikki ainekset . Nosta jääkaappiin maustumaan
6. Kääri possunfilee pekoniin ja grillaa siihen hyvä väri kaikille pinnoille. Nosta grillin ylätasolle
7. Laita broilerit grillivartaisiin
8. Kasaa  kassler- (naudan ulkofilee-) vartaat laittamalla vuorotellen lihaa, chorizoa, ja paprikaa
9. Paista vartaita välillä käännellen n 8-10 minuuttia. Valele broilerivartaita lopulla marinadilla grillaamisen aikana
10. Leikkaa leipä viipaleiksi ja grillaa hetki molemmin puolin grillin ulkoreunoilla
11. Tarjoile grillatut lihat vihreän salaatin, grillatun leivän, pehmeän vuohenjuuston ja kastikkeen kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti