tiistai 22. tammikuuta 2013

Tästä tuli suosikki

Vuoden alussa tehdyn sopimuksen mukaan tänään olisi ollut nuorison ruuanvalmistusvuoro. Edellisillä kerroilla he ovat tehneet pasta bolognesea ja arkista meksikonkeittoa.  Puuha on ollut mieleistä ja sujunut hyvässä yhteishengessä. Sekä pikkuneiti että teini ovat tänään kuitenkin puolikuntoisia ja molemmilla on tiedossa useampi koe, joten annoin heidän keskittyä toipumaan ja kokeisiin lukemiseen. Kokkausvuoro on tiedossa sitten viikonloppuna. Nuorison oli määrä valmistaa Kotijakeittiön tammikuun numerossa 2013 esiteltyä juusto-broileripastaa, joten minä käytin samaa ohjetta, tosin varsin paljon soveltaen. Alla ohje kuten minä sen valmistin. Tapani mukaan mentiin niillä aineilla, joita kaapista löytyi. Ohjeeni on iso ja siitä riittää taas lämmitettäväksi huomiselle. Viipaloin lopun broilerin kastikkeen sekaan ja sekoitin spagetin kanssa. Koko perhe ihastui tähän reseptiin. 

VUOHENJUUSTO-BROILERIKASTIKE JA SPAGETTIA

500g spagettia
*
750g broilerin minuuttipihvejä
2 banaanisalottisipulia
2 valkosipulinkynttä
rypsiöljyä
3,3 dl ruokakermaa
100g pehmeää vuohenjuustoa
50g goudaa raastettuna
*
1/2 rouhittuja maapähkinöitä
muutama lehti rucolaa
10 basilikan lehteä

1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota ne kevyesti rypsiöljyssä. Lisää broileri ja anna paistua molemmin puolin. Nosta broileri sivuun
2. Lisää pannulle kerma, vuohenjuusto ja gouda. Sekoita kunnes juustot ovat sulaneet. Anna hautua viitisen minuuttia. Keitä tällä välin pasta
3. Nosta broilerit kastikkeeseen. Hienonna rucola ja basilika. Ripottele tarjolle tuotaessa kastikkeen pinnalle yrtit ja rouhitut pähkinät

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Uunipaisti

Pikkuneiti ja yrittäjä hoitivat viikonlopun ruokaostokset, sillä kotiuduin vasta perjantaina illalla  työpaikkani talvikokouksesta. Perjantaina yrittäjä valmisti omaa bravuuriaan carbonaraa, samalla resepti jalostui lisää. Eilen teimme pizzaa. Yrittäjä olisi halunnut sunnuntailounaalle kalaa, mutta pikkuneiti ei ole kalan suurin ystävä, joten he päätyivät ostamaan lihaa. Ostoskoriin pääsi  puolentoista kilon palanen naudan sisäpaistia. Kokonaisen lihan kypsentämisessä on erilaisia koulukuntia; jotkut laittavat lihan suoraan uuniin ja maustavat vasta vetäytymisvaiheessa, toiset ruskistavat lihan pannulla ja liha saa suola- ja pippurikerroksen jo uuniin mennessään. Lisäksi lihan voi paistaa sellaisenaan tai laittaa paistopussiin. Minä käytän lihan paistinpannun kautta. Tänään käytin myös paistopussia, sillä puolitoistakiloinen paisti on varsin pieni ja kuivuu helposti.  Jos pitää täysin kypsästä lihasta tavoitelämpötila on 75-astetta ja punaisemmasta lihasta pitävä asettaa tavoitteeksi 60-astetta. Mehevän lihan salaisuus on myös alhainen paistolämpötila, 125 astetta. Paistopussiin valuvan liemen voi jalostaa kastikkeeksi, tosin jos suolaa lihan jo uuniin mennessä, neste voi olla varsin suolaista. Itse käytin nesteen suppilovahverokastikkeeseen, joka ei sitten lisäsuolaa kaivannut. Paisti tarjoiltiin valkosipuliperunoiden (uunin alatasolle ekana, nostin lämpötilan 175, kun otin paistin vetäytymään), papujen ja suppilovahverokastikkeen kanssa. Aterian loput lämmitämme huomenna työpäivän jälkeen eli annos riittää kuudelle- kahdeksalle.


NAUDAN SISÄPAISTI UUNISSA

1 1/2 kg naudan sisäpaistia
rypsiöljyä, voita
suolaa, mustapippuria
paistopussi

1. Ota liha huoneenlämpöön n tunti ennen ruuanvalmistusta
2. Laita uuni lämpiämään 125 asteeseen. Kuumenna paistinpannu ja lisää loraus rypsiöljyä ja ruokalusikallinen voita. Nosta paisti pannulle ja ota väri kauttaaltaan. Mausta pinta suolalla ja mustapippurilla. Nosta paisti paistopussiin ja työnnä lihalämpömittari lihan paksuimpaan kohtaan. Vedä uuniin kytkettävän lämpömittarin johto pussin suuaukosta läpi ja sulje pussi. Tee pussin yläreunaan reikä ja nosta pussi uunivuokaan
3. Ota  paisti uunista, kun mittari näyttää haluttua lämpötilaa. Lihan lämpötila nousee vielä uunista ottamisen jälkeen. Kaada neste pussista talteen ja kääri paisti folioon. Anna levätä  15-20 minuuttia ja leikkaa viipaleiksi

Suklaista

Rauhallinen tempo jatkuu tällä blogirintamalla, vaikka useampi ohje odottaa kirjoittamistaan. Tämä, kuten kaikki muukin vapaa-ajan tekeminen vaatii kuitenkin riittävä innostuksen. Tämä ohje on suora kopio Kotijakeittiö-lehden joulukuun numerosta 2011. Miten joku näin helppo voikin olla niin hyvää. Lemon curd-vaahdon tilalle teimme lime curd-vaahtoa.


HELPOIN SUKLAAKAKKU
10-12 palaa

150g voita
2 kananmunaa
3 dl hienoa sokeria
11/2 dl vehnäjauhoja
2tl vaniljasokeria
4 rkl kaakaojauhetta
1/2 tl suolaa
*
(100g tummaa suklaata, 2 rkl voita)

1. Sulata rasva ja anna jäähtyä. Sekoita kuivat aineet keskenään
2. Vatkaa munien rakenne rikki ja yhdistä voisulaan. Kääntele kuivat aineet mukaan
3. Rypistele leivinpaperi ja laita pyöreään 22cm halkaisijan vuokaan, kaada taikina vuokaan ja paista 200-asteessa n 18 minuuttia. Kakku saa jäädä sisältä reilusti tahmeaksi
4. Tarjoile jäähtynyt kakku lime curd-vaahdon kanssa

Kakun voi kuorruttaa suklaalla: sulata 100g tummaa suklaata ja 2 rkl voita, sekoita ja levitä jäähtyneen kakun pinnalle


LIME CURD-VAAHTO

2dl kuohukermaa
n.4 rkl lime curdia

1. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää lime curdia maun mukaan, sekoita

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Whoopiet

Olen kaikissa trendijutuissa auttamatta myöhäisherännäinen, jos sitten sytyn niihin lainkaan. Varsinkin leivontatrendit macaroneineen ovat menneet minulta ohi. Pikkuneiti kyllä sinnikkäästi on ehdotellut macaronienkin leipomista. Pikkuneidin ystävätär oli yökylässä ja televisiosta tutun Leilan leipomusten innoittamana he tekivät Amerikasta rantautuneita whoopiekeksejä. Googlaamalla löytyi ohje, jossa pärjättiin kaapista löytyvillä aineille. Täyte on oma sovellukseni. Alkuperäisten keksien vaahtokarkkitäyte jäi koukuttamaan tyttöjä eli näihin palataan vielä. 

WHOOPIET 

1dl pullomarganiinia
1 1/4 dl hienoa sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 dl kaakaota
1/4 tl suolaa
1 1/2 dl maitoa

*
2 rkl Nutellaa
50g tummaa suklaata
3 rkl tuorejuustoa
*
nonparelleja

1. Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa kananmuna sekaan. Sekoita mukaan vehnäjauhot, leivinjauhe, suola ja kaakao, ja viimeisenä maito. Lusikoi paperoidulle leivinpellille pieniksi  (n 5cm halkaisija)  taikinakasoiksi. Paista 175 asteessa n 10 minuuttia. Anna jäähtyä
2. Sulata suklaa, anna vähän jäähtyä, lisää Nutella ja tuorejuusto. Sekoita tasaiseksi
3. Laita täytettä keksille ja paina toinen keksi päälle. Pyörittele reuna nonparelleissa

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Vietnamilainen curry

Pitkän blogilhiljaisuuden katkaisemiseksi sai matkata Vietnamiin, nyt vain  kulinaarisessa mielessä. Pikkuneiti on partioleireillyt koko viikon ja tämä on sallinut meille muille vähän runsaamman mausteiden käytön.  Samalla halusin kokeilla uudenlaisia makuja. Vietnam on ollut tuttu ainoastaan pho-keiton muodossa. Vietnamilaiset kevätkääryleet, ne jotka täytetään kasviksilla ja joita ei paisteta, ovat jo pitkään kummitelleet mielessä. Riisipaperi olisi vaatinut reissun Hakaniemen itämaisiin kauppoihin, joten kevätkääryleet jäivät edelleen toteuttamatta. Perjantai-illan kruunasi sen sijaan äyriäiscurry, cari do bien. Ohjeeseen voinee käyttää mitä tahansa äyriäisiä, minulla oli sinisimpukoita ja jättikatkaravun pyrstöjä.

CARI DO BIEN
(äyriäiscurry)

1tl keltaista currypastaa
2 tl juustokuminaa eli jeeraa
1 tl kurkumaa
1 tl korianterinsiemeniä
1 sitruunaruohon varsi
1 tl (palmu) sokeria (laitoin muscovadosokeria)
5 tomaattia
4 valkosipulinkynttä
2 banaanisalottisipulia
2 punaista chiliä 
(ohjeessa 4 pientä, laitoin 2 isompaa)

(6 kaffirlimetin lehteä) 
korvasin raastetulla limetin kuorella ja mehulla
2 tlk à 400ml kookosmaitoa
1 rkl kalakastiketta
ohjeessa vietnamilaista, käytin thaiversiota 
rypsiöljyä
1kg sinisimpukoita
500g  raakoja jättikatkaravun pyrstöjä
*
tuoretta korianteria
*
riisinuudeleita

1. Kuori ja hienonna sipulit, hienonna chilit. Poista sitruunaruohosta uloin lehti ja puumainen yläosa, hienonna. Poista tomaateista kanta ja leikkaa tomaatit kuutioiksi
2. Laita currytahna, jeera, kurkuma, korianterin siemenet, sitruunaruoho ja sokeria mortteliin ja jauha tahnaksi. Lisää puolet tomaateista ja tee tahnamainen seos. Alkuperäisessä ohjeessa kaikki tomaatit käytettiin tahnaan, minä jätin osan kuutioiksi liemeen
3. Kuumenna öljy wokissa. Paista sipuleita ja chilejä 2-3 minuuttia. Lisää maustetahna ja jatka paistamista 3 minuuttia. Lisää kookosmaito, kalakastike, loput tomaattikuutiot, limetin kuoriraaste ja 1/2 limetin mehu. Sekoita ja anna hautua 5 minuuttia. Tarkista maku, lisää tarvittaessa sokeria tai kalakastiketta.
4. Puhdista simpukat ja heitä auki pysyvät pois (jollei kauppiaasi tehnyt tätä valmiiksi). Lisää ravunpyrstöt liemeen ja hetken kuluttua simpukat. Curry on valmista kun simpukat ovat avautuneet. Viimeistele tuoreella korianterilla
5. Keitä lisäkkeeksi riisinuudeleita
Valmis annos