sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Elokuun ruokalista

Työn ja koulujen alkaminen palautti taas arjen ja tietyn rytmin päiviin. Teinin koulupäivät ovat varsin pitkiä kahdeksasta neljään ja päälle vielä iltatreenit, joten viikolla ruoka saa olla nopeasti valmistuvaa tai vain lämmitettävää. Elokuun viikkoja rikkoivat myös iltoihin osuneet palaverit ja työmatkailu, joten valmistin muunmuassa lämmittämisestä vain paranevia keittoja. Mukana on vanhoja ennen bloggaamattomia ruokia, jotain aivan uutta ja vanhojen ruokien päivityksia. Yhden perjantain pizzoja ja kalapuikkoja lukuunottamatta kaikki on myös kotona valmistettua.

ELOKUUN RUOKALISTA

KE Makkarakastike, perunat, salaatti
jälkiruoka: suklaacookies
TO  Pasta puttanesca
PE  Grillipihvit ja anjovisvoi, sinappimarinoidut perunat, coleslaw
jälkiruoka: mustikkavalkosuklaakakku
LA  Ei kotiruokaa, teini ja yrittäjä Kytäjällä, äiti pikkuneidin kanssa saaristoristeilyllä
MA  Grillattu broileri, riisi, salaatti (aikuiset ja pikkuneiti)
TI Kalapuikot, riisi, salaatti (isä, pikkuneiti ja ystävänsä)
KE  Kasvissosekeitto, raejuusto
jälkiruoka: karpalojäädyke (pakastimen siivousta) (aikuiset ja pikkuneiti)
TO Kaalilaatikko  , puolukkasose (aikuiset ja pikkuneiti)
PE  Avokado-katkarapusalaatti (mökillä aikuiset)
LA Possunribsit ja salaatti (mökillä ikuiset ja pikkuneiti)
SU  Haukipihvit, perunat, kanttarellimuhennos, salaatti
MA Kaalilaatikko/ makaronilaatikko, salaatti (isä ja jälkikasvu)
TI  Haukipihvien loput (isä ja jälkikasvu)
KE Broileripyttipannu (isä ja jälkikasvu)
TO Broileriwokki ja nuudelit
PE Lammasburgerit
LA Possunribsit ja salaatti
jälkiruoka: banaani-kinuskimuffinit
SU Itämainen tonnikala ja seesaminuudelit
MA  Suppilovahvero-pekonipasta
TI  Lammasjauhelihapihvit, perunat ja tsatsiki (isä, jälkikasvu ja teinin ystävä)
KE  Texmex-keitto (isä ja jälkikasvu)
TO  Texmexkeiton loput (isä ja jälkikasvu)
PE  Pizzaa
LA  Uunibroileri, veneperunat, aioli, tomaatti
SU  Lohiperhoset, perunaparsakaalisalaatti anjovis-valkosipuliöljyn kanssa
jälkiruoka: mustikkajuustokakku
MA Spagettia ja bolognesekastiketta
KE  Kanakeiton loput
jälkiruoka: kookosnamit
TO  Bolognesen loput
PE  Jauhelihatäytteiset letut ja salaatti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti