sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Murun pastakoulu-livessä opittua, pasta n:o 3

Hienonna porkkana, varsiselleri ja sipuli-, eli tee soffritto, näin alkavat useat italialaiset reseptit. Soffrittoa kannattaa tehdä kerralla reilusti ja pakastaa ylijäämä seuraavia kertoja. Taannoisessa Murun pastakoulu-livessä löysin uuden tuotteen, jolla voi korvata soffritton, jos ei ole aikaa tai viitseliäisyyttä sen valmistamiseen ja pakastimessa ei ole aiemmin valmistettua. Mutti valmistaa tahnaa, verdurine, jossa on kaikki soffritton ainekset ja lisäksi tomaattia. Itse pidän myös soffritton antamasta rakenteesta, joka toki tahnasta puuttuu. Silti joskus on lupa oikaista. Ehdin jo laittaa toiveen paikalliselle Citymarket kauppiaalle, kun löysinkin tahnaa S-marketista. Piti siis kokeilla Murun ragu. Tavallisesti laitan raguun tai bologneseen (kuten minä kastiketta kutsun), reilusti niitä kasviksia, joita kotona on. Tämä vain kolmen raaka-aineen resepti menee kuitenkin jatkoon, sillä aina tarvitaan nopeita ja maukkaita vain muutaman raaka-aineen ohjeita. Jäi aikaa puuhailla puutarhassa, kun pastakastike valmistui pastan kiehuessa.
KOLMEN AINEEN RAGU
(kolmelle tai kahdelle nälkäiselle)

400g naudan jauhelihaa (rasvaprosentti vähintään 15%)
1 tuubi Mutti Verdurine tahnaa
2 dl punaviiniä (mikä tahansa pullonpohja käy)
suolaa ja mustapippuria myllystä

1. Paista jauheliha murumaiseksi. Lisää verdurine ja sekoita hyvin. Lisää punaviinia ja anna kiehua muutama minuutti. Mausta ja tarjoile pastan kanssa

Valmistusaika: 15 minuuttia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti