Rakastan keittoja. Keitto on erittäin monipuolinen tarjottava, ja reseptistä kannattaa poiketa kun siltä tuntuu. Kun kaapit tuntuvat tyhjiltä tai nykyohjeistuksen mukaan pitäisi pysyä kotona (karanteenissa- ei ole onneksi vielä kohdannut), kannattaa silti katsoa mitä aineita kaapeissa olisi. Meillä on aina hyvin säilyvää (tai pitäisi olla..) tomaattimurskaa, erilaisia papuja, linssejä, sipuleita, mausteita, kuivattuja sieniä. Lisäksi jääkaapista löytyy vähintään sekalainen valikoima erilaisia kasviksia, osa parhaat päivänsä nähneitä, eli keittoon juuri sopivia. Pakastimessa on näin talvellakin kesällä säilöttyjä yrttejä sekä ainakin pakasteherneitä ja -pinaattia. Jos keittoon haluaa lihaa, pienikin pala riittää antamaan makua tai erilaisia lihoja voi hyvin sekoittaa. Ja keitothan vain paranevat lämmittäessä, eli kannattaa tehdä reilu annos. Samoillakin aineksillakin saa vaihtelua, jos vaihtaa mausteet thaimaalaiseen (chili, inkivääri., kaffirlimetinlehdet.), intialaiseen (juustokumina, korianterin siemenet, kaneli..). Nyt makkarakeittoa maustaa chili ja makua pöyristää ranskankerma, kun sitä sattui purkinpohja olemaan. Kasvissyöjä korvaa makkaran kikherneillä tai linsseillä.
sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 porkkanaa
paprika
1 tlk tomaattimurskaa
kanaliemikuutio + 0,75 l vettä
2 lammasmakkaraa
(syksyn grillauksista jääneitä Seppälän maatilalta hankittuja)
2 rkl hienonnettua lehtiselleriä (syksyllä pakastamaani)
2 dl pakasteherneitä
suolaa, paprikajauhetta, mustapippuria myllystä, chilihiutaleita myllystä
rypsiöljyä
2 rkl ranskankermaa
*
pinnalle tuoretta persiljaa hienonnettuna
*
tarjoiluun paahdettua ruisleipää
1. Kuori ja viipaloi sipulit. Kuori ja viipaloi porkkanat. Kuutioi makkarat. Poista paprikasta siemenet ja kuutioi
2. Paista makkarakuutioita omassa rasvassaan pannulla välillä käännellen, kunnes kuutiot saavat vähän väriä. Nosta sivuun
3. Paista sipuleita kattilassa rypsiöljyssä kunnes sipulit ovat läpikuultavia, lisää porkkanakuutiot ja jatka paistamista pari minuuttia
4. Lisää tomaattimurska, liemikuutio, lehtiselleri ja vesi. Mausta liemi suolalla, mustapippurilla, paprikajauheella ja chilirouheella. (maistele keittämisen aikana, jotta saat maut kohdalleen) Keitä kunnes porkkanat alkavat olla "al dente" eli napakan kypsiä
5. Lisää paistetut makkarakuutiot, ranskankerma ja herneet. Kiehauta, tarkasta maku ja tarjoile
Valmistusaika: 30 min
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti