lauantai 30. tammikuuta 2021

Miniän kanssa keittiössä - recipe also in English

Perjantaina olin miniän apukokkina heidän keittiössään. Illalla olisi tulossa pari ystävää ja miniäni oli ajatellut tarjota lohta. Lisäksi hän halusi oppia minun reseptini uunissa paahdetuista perunoista ja tilli-kermaviilikastikkeesta, joihin oli ihastunut aiemmin. Perunoiden ohje seuraa, nyt keskitytään jälkiruokaam. Brasiliassa jälkiruuat eivät ole kovin yleisiä. Johtuuko upeasta tarjonnasta erilaisia hedelmiä, joita ei tarvitse sen enempää valmistaa. Eilen päädyimme pannacottaan, joka tarjoiltiin brasialaisen mangon kanssa. Makea pannacotta ja raikas mango sopivat hyvin yhteen. 
Recipe in English below Finnish one


VALKOSUKLAAPANNACOTTA JA MANGOHILLOKE

4 dl kuohukermaa
150g valkosuklaata
3 liivatelehteä
*
mango
hienoa sokeria
sitruunanmehua ja sitruunan raastettua kuorta

1. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan
2. Kuumenna kerma ja paloittele suklaa mukaan. Sekoittele kunnes suklaa on sulanut
3. Purista liivatteista vesi ja anna liueta kermaa. Sekoita kevyesti ja kaada tarjoiluastioihin. Nosta jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi
4. Leikkaa kuorittu mango pieniksi kuutioiksi. Laita mangokuutiot sokerin, sitruunamehun ja sitruunakuoriraasteen kanssa kattilaan ja anna kiehua hiljakseen välillä sekoittaen viitisen minuuttia. Tarkista maku ja tasapainota tarvittaessa sokerilla/ sitruunanmehulla. Anna jäähtyä
5. Jaa mangohilloke pannacotta-annosten päälle ja tarjoile

WHITE CHOCOLADE PANNACOTTA & MANGO JAM

4 dl double cream
150g white chocolade
3 gelatin leaves
*
mango
caster sugar
lemon juice & grated peel 

1. Put gelatin leaves to cold water
2. Heat cream in pan and chop chocolade along. Mix until chocolade melts
3. Squeeze the water out of  gelatin leas and let leaves to dissolve, mix gentle and pour into serving bowls. Put bowls to fridge at least for 3 hours
4. Peel mango and cut to small cubes. Put mangocubes to pan together with sugar, lemon juice and grated lemon peel. Let boil gentle for  5 minutes, mix couple times. Check taste and if needed balance with sugar or lemon juice. Let cool
5. Share mango jam on top of pannacotta portions and serve

Valmistusaika: 15 min + pannacotan tekeytyminen yli 2 h

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti