tiistai 24. toukokuuta 2016

Reseptejä YO-juhliin, osa IV, ylioppilaskakku

Teinin toivelistalla oli mutakakku. Jotenkin itse kaipasin myös "oikeaa kakkua" ja googailin erilaisia vaihtoehtoja. Lopulta pohjaksi valikoitui tuttu ja hyväksi todettu. Täyte raparperilla täydennettynä sekin tuttua ja turvallista. Koristelussa sai sitten kokeilla uutta. Käytin sokerimassapäällistä jo vanhempieni hääpäiväkakussa, joten sen käyttö ei ollut aivan outoa. Uutta oli kakun muokkaaminen ylioppilaslakin muotoon, varsinkin nauhan paikalleen askartelu vei aikaa ja hermoja. Kuitenkin mielestäni onnistunut lopputulos amatööriltä. Eihän tuo aivan tasainen ole, mutta ei ole enää teinin ylioppilaslakkikaan.


YO-LAKIN MUOTOINEN KAKKU
(gluteeniton ja laktoositon)
n 30:lle

kakkupohja:
1/2 l kananmunia (nyt =10)
1/2 l hienoa sokeria
1/2 l luontaisesti gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta

*
laktoositonta voita, kookoshiutaleita vuokaan

täyte:
12 liivatelehteä, vettä
1 pkt laktoositonta sitruunarahkaa
1 pötkö valmista raparperisosetta
1 dl hienoa sokeria
4 dl kuohukermaa
1/2 l soseutettuja mansikoita

1/2 dl sitruunamehua

kostutukseen:
sitrunamehua, vettä ja sokeria

päälle:
 500g valkoista sokerimassaa
  tomusokeria kaulimiseen
 2 pötköä mustaa marsipaania (osa jäi yli)
kultaisia sokerihelmillä
*

1. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Viisaampien mukaan vaahto on valmista, kun vispilällä piirretty kuvio jää vaahdon pinnalle
2. Yhdistä kuivat aineet ja kääntele varovasti taikinaan, kuitenkin niin että saat jauhot sekoitettua koko taikinaan tasaisesti
3. Voitele reilu (halkaisija 28 cm) kakkuvuoka ja ripottele kookoshiutaleilla, kaada taikina vuokaan. Paista 150 asteessa 1 h 30 min  - 1 h 45 min. Anna kakun jäähtyä vuuassa
4. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita rahka ja sokeri. Vaahdota kerma. Yhdistä rahkaseos, kermavaahto, mansikka- ja raparperisoseet ja sekoita tasaiseksi. Kuumenna sitruunanmehu kattilassa ja purista liivatteista liika vesi pois ja liuota ne sitruunanmehuun. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon, sekoita hyvin. Anna levätä hetki
5. Leikkaa kakkupohja poikittain neljään levyyn. Vuoraa irtopohjavuoka kelmulla. Laita yksi levy (paistettaessa pohjana ollut, sillä se lienee tasaisin ja tulee kumottaessa päällimmäiseksi)  kakkuvuokaan ja kostuta levy sitruunanmehu-vesi-sokeriseoksella (maistele- sopivasti happamuutta, mutta myös hiven makeutta)
6. Levitä 1/3 täytteestä kostutetulle kakkulevylle. Nosta toinen levy päälle ja kostuta ja täytä, toista kolmannen kerran ja nosta päällimmäiseksi kakkulevy, kostuta. Taittele loppu tuorekelmu päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään
7. Kumoa kakku tarjoiluvadille. Veistele kakun reunoja alaspäin kapeneviksi (kuten yo-lakki), muotoile osasta veistettyä kakkua lakin lippa. Kauli sokerimassa tomusokerin avulla pyöreäksi ohueksi kakun kokoiseksi levyksi ja nosta kakun päälle. Tasoita sokerimassa. Kauli  marsipaani ja leikkaa  hiven lakin lippaa isompi pala, ja asettele paikalleen. Leikkaa kaulitusta marsipaanista myös nauha kiertämään lakin alaosaa ja asettele nauha paikalleen. Viimeistele sokerihelmillä tai käytä valmista lyyraa.

Valmistusaika : kakkutaikina 20 min + paistaminen 1 h 45min, jäähdyttäminen 3h + täyttäminen 1 h + tekeytyminen 12 h + koristelu 1 h

maanantai 23. toukokuuta 2016

Salaisuuksia

Meillä kaikilla on salaisuuksia. Jotkut salaisuudet voidaan jakaa parhaiden kavereiden kanssa ja osaa salaisuuksista ei kerrota kenelläkään. Osan salaisuuksista saattaa saada perintönä. Yksi parhaiten varjeltuja salaisuuksia ovat marja- ja sienipaikat. Pitkään varjeltu, apelta perintönä saatu suppilovahveropaikka on metsähoidollisten töiden vuoksi muuttanut muotoaan ja saamme hakea suppilovahveromme muualta. Korvasienten kanssa on ollut parempi tuuri. Mökkimme läheisyydestä on aina löytynyt varsin mukavasti korvasieniä. Viime vuonna veljeni uusi metsää ja jo silloin hykertelimme käsiämme, saalis taattu. Viime lauantaina sitten kävelimme reilulla aukolla. Ei mitään - kunnes elämämme paras saalis. Loppulauantai menikin sitten sieniä keitellessä. Illaksi muhennosta pihvien seuraksi ja aamulla

OIKEA METSÄSTÄJÄNLEIPÄ
eli leipä korvasienimuhennoksella

Viipurilaisen ohraleipää
voita
dijon-sinappia
grillattua entrecoteeta
nyt ilman vehnäjauhoja
savujuustoa

1. Leikkaa  leipä viipaleiksi. Sivele viipaleet kevyesti voilla ja sinapilla. Leikkaa liha ohuiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet leiville. Levitä päälle korvasienimuhennosta ja viipaleet savujuustoa
2. Grillaa grillin ylätasolla, kunnes juusto sulaa ja leivän alapinta saa vähän väriä. Nauti aamiaisella

Valmistusaika: 15 min

torstai 19. toukokuuta 2016

Reseptejä YO-juhliin, osa III, tuulihatut

Tuulihatut olivat muutama vuosikymmen sitten suuressa suosiossa ja jotenkin katosivat. Itsekään en ollut valmistanut tuulihattuja vuosiin. Kuitenkin tuulihatut ovat yksi mukautuvimmista leivonnaisista, makumaailma määräytyy sen mukaan mitä täytteessä on. Tuulihatut onnistuvat hyvin myös gluteenittomista jauhoista. Monista epäluuloista poiketen, tuulihatut on myös varsin helppo valmistaa. Toki taikinan valmistuksessa ja paistamisessa on kohtia, jolloin "kaikki" voi mennä pieleen. Seuraamalla huolellisesti ohjetta, onnistuu kuitenkin suurella todennäköisyydellä. Valmistin tuulihattuja kaksinkertaisen annoksen pakastimeen viikkoa ennen juhlia. Tällä kertaa tuulihatut saivat suolaiset täytteet. Kuvassa tosin myöhemmin kesällä neidin syntymäpäivillä tarjoiltuja tuulihattuja, joissa sisällä mansikoita ja kermavaahtoa.


TUULIHATUT
gluteeniton, laktoositon
(40 pientä)

100g voita (lakt)
2 dl vettä
2 dl gluteenittomia jauhoja
3 kananmunaa
1/2 tl leivinjauhetta

1. Mittaa vesi ja voi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi sekoitellen, kunnes voi on sulaa. Seoksen pitää kiehahtaa kunnolla. Nosta kattila liedeltä ja sekoita jauhot puulastalla nopeasti sekaan kunnes saat paksun taikinan. Jäähdytä vähän. Lisää kananmunat yksitellen sähkövatkaimella sekoittaen. Sekoita lopuksi mukaan leivinjauhe
2. Nostele leivinpaperoidulle pellille nokareita, jätä tilaa, sillä tuulihattujen koko tuplaantuu paistonaikana. Paista 200-asteessa 15-20 minuuttia. Älä avaa uunin luukkua paistamisen aikana (äläkä heiluttele hellaa tai muuten tömistele lähistöllä,  ettei leivonnainen lässähdä)
3. Täyttämättömät tuulihatut voi pakastaa


SAVULOHITÄYTE

100g maustamatonta tuorejuustoa (lakt)
n. 100g kermaviiliä (lakt)
nippu tilliä
pieni punasipuli
200g kylmäsavulohta
1/2 rkl dijon-sinappia

1. Kuori ja hienonna sipuli, hienonna tilli ja kylmäsavulohi. Sekoita kaikki aineet lukuunottamatta kermaviiliä, lisää kermaviili pienissä osissa notkistamaan seosta, jätä tarvittaessa osa kermaviilistä käyttämättä, jottei seoksesta tule liian löysää. Anna maustua jääkaapissa
2. Leikkaa tuulihatun lakki puoliksi irti ja täytä tuulihattu täytteellä juuri ennen tarjoilua


ARTISOKKATÄYTE

100g maustamatonta tuorejuustoa (lakt)
n 50g kermaviiliä (lakt)
1 prk säilöttyjä artisokkia
pieni punasipuli
1/4 rkl kokonaisia rosepippureita

1. Valuta artisokat ja hienonna. Kuori ja hienonna sipuli. Hienonna rosepippuri
2. Sekoita kaikki aineet lukuunottamatta kermaviiliä, lisää kermaviili pienissä osissa notkistamaan seosta, jätä tarvittaessa osa kermaviilistä käyttämättä, jottei seoksesta tule liian löysää. Anna maustua jääkaapissa
3. Leikkaa tuulihatun lakki puoliksi irti ja täytä tuulihattu täytteellä juuri ennen tarjoilua

Valmistusaika: tuulihatut: 30 min, täytteet 15 min

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Reseptejä YO-juhliin, osa II, suolaisia

Juhlien suolaiset pohjautuivat osin teinin toiveisiin sekä osin vierasprofiiliin, kasvisruokaa ja gluteenitonta. Teinin toivomat sushit tilasin. Vaikka makirullat ovat perin yksinkertaisia tehdä, niiden askarteleminen vie kuitenkin (liikaa) aikaa. Toinen teinin toivoma suolainen oli suppilovahveropiirakka. Halusin tehdä sen täsmälleen sellaisena kuin teini pitää, eli mukana on pekonia ja leivontaan on käytetty tavallisia vehnäjauhoja, ei siis kasvissyöjien tai gluteenitonta ruokavaliota noudattavien ruokaa. Parsapiirakka ja tomaattimuffinit sopivat sekä kasvis- että gluteenittomaan ruokavalioon. Valitan kuvien huonoa laatua.

 SUPPILOVAHVEROPIIRAKKA

Oma ohjeeni täältä. Leivoin piirakan uunipellin kokoisena, eli kolminkertaisena annoksena. Valmiin piirakan leikkasin 5x5 cm kokoisiksi paloiksi. Pellillisestä tuli 56 palaa

PARSAPIIRAKKA
(gluteeniton, laktoositon)

Parsapiirakan ohje Maku-lehdestä. Toteutin piirakan gluteenittomana ja kokeilin ensimmäistä kertaa perunahiutaleita leivonnassa. Ne antoivat mukavasti mehevyyttä piirakkapohjaan. Tein tämänkin piirakan uunipellin kokoisena eli kaksinkertaisena annoksena.


PIENET TOMAATTIMUFFINIT
50 kpl
(gluteeniton, laktoositon)

4 kananmunaa
2 dl kermaa (lakt)
2 dl pullomargariinia (lakt)
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 dl perunahiutaleita
2 dl fetakuutioita hienonnettuna
1 dl aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna
1 dl oreganoa, basilikaa ja ruohosipulia hienonnettuna

kuorrutus:
200g tuorejuustoa (lakt)
reilu loraus kermaa (lakt)
minitomaatteja
oreganoa/ basilikaa

1. Sekoita kananmunat, kerma ja pullomargariini. Lisää jauhot ja perunahiutaleet, sekoita. Sekoita lopuksi mukaan juusto, tomaatti ja yrtit
2. Annostele taikina pieniin (annoskokoisiin) muffinivuokiin ja paista 200-asteessa 10-15 minuuttia
3. Irrota jäähtyneet muffinit vuuista ja koristele juuri ennen tarjoilua. Sekoita tuorejuusto ja kerma, ja  laita pursotinpussiin. Pursota seos muffinien päälle. Viimeistele oreganolla/ basilikalla ja minitomaatilla (vielä pienempiä kuin kirsikkatomaatit)



Valmistusaika: Piirakat 15 min + paistaminen 30 min, muffinit 15 min + paistaminen 15 min + koristelu 15 min. Kaikki valmistettiin paloiksi leikkamista/ koristelua vaille valmiiksi edellisenä iltana ja nostettiin peitettynä kellariin

tiistai 17. toukokuuta 2016

Reseptejä YO-juhliin, osa I, makeita

Parin viikon takaisen ylioppilasjuhlien menun julkaisun yhteydessä lupasin kirjoitella ohjeita kevään aikana. Kevät etenee kovaa vauhtia kohti kesää ja juhlinnat ovat edessä jo reilun kahden viikon kuluttua. Tässä ensimmäinen setti ohjeita. Osa linkkeinä alkuperäiseen ohjeeseen, jos en tehnyt mitään muutoksia. Molemmat keksit leivoimme viikkoa ennen juhlia.

SUOLAPÄHKINÄ-VALKOSUKLAAKEKSIT
(gluteeniton, laktoositon)
60kpl

200g suolapähkinöitä
200g valkosuklaata
250g voita
4 dl hienoa sokeria
2 kananmunaa
5 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

1. Rouhi suolapähkinät ja valkosuklaa. Ota pähkinöistä 1/3 ja suklaasta 1/2 talteen koristelua varten. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat, kuivat aineet ja rouhitut suklaa ja pähkinät. Sekoita
2. Leivo taikinasta kaksi tankoa ja jaa molemmat tangot 30 palaan. Nosta palat leivinpaperoidulle uunipellille. Painele koristeeksi jätetyt suklaa- ja pähkinämurut keksien pintaan
3. Paista 175 -asteessa 12 minuuttia

Voit tehdä keksit viikko(j)a ennen ja säilyttää kuivassa ja viileässä (ei jääkaapissa). Ohje lienee Pirkan


YLIOPPILAAN CAKEPOPSIT
(gluteeniton, laktoositon)

Tässä linkki Kinuskikissan alkuperäiseen ohjeeseen. Muuten seurasimme ohjetta, mutta käytimme gluteenittomia kaurakeksejä. Valmistimme popsit neidin kanssa pakastimeen viikkoa ennen juhlia. Ja teimme niitä nelinkertaisen annoksen, yhden osan ilman YO-koristeita, joten ne sopivat neidin kesäkuisille synttäreille.


MUTAKAKKU
(gluteeniton)

Leivoin kakun juhlia edeltävänä iltana ja nostin sen leivinpaperilla peitettynä alakerran kellariin. Aamulla leikkasin kakun pieniksi paloiksi, joita oli helppo käydä hakemassa täydennykseksi. Ohje löytyi täältä. Valmistin kakkua uunipellillisen, eli ohje kolmenkertaisena. Mutakakun kanssa tarjolla oli lemoncurdilla maustettua kermavaahtoa.

Valmistusaika: 
Keksit; 15 min + paistaminen, ohje onnistuu tumpeloltakin
popsit; varsin paljon työvaiheita, eli aikaa menee kokemuksesta (ja määrästä) riippuen  tunnista, muutamaan tuntiin
mutakakku: 10 min + paistaminen 15- 20 min