sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Syyskuun ruokalista

Syyskuun viimeinen sunnuntai on hellinyt lämmöllä ja auringolla, nytkin mittari näyttää 15 astetta. Mietin jopa aterian kattamista terassille, mutta juuri kattamisen hetkellä pilveen mennyt aurinko hautasi tämän ajatuksen. Pihan omenapuu tuotti tänä vuonna satoa useampaan omenapiirakkaan ja liikeni puusta maistiaisia naapureillekin. Yrtitkin ovat vielä patiolla. Tulevalla viikolla lienee aika saksia osa pakastimeen ja nostaa ei-niin-kylmän arat terassille. Satoa onkin saanut korjata paljon, vain basilika kärsi viileästä ja sateisesta kesästä.

SYYSKUUN RUOKALISTA

LA  Ei kotiruokaa, Hua Fu Jiu Lou Malmilla (aikuiset ja teini + tyttöystävä)
SU  Broileria tomaattikastikkeessa ja spagettia, vihreä salaatti
jälkiruoka: omenapaistos ja vaniljakastike
MA  Broileribanaanicurry ja riisiä
TI  Sunnuntaisen ruuan loput (isä ja jälkikasvu)
KE  Paistettu riisi (kokkina teini, ruokailemassa isä ja jälkikasvu)
TO  Kasvissosekeitto ja raejuusto
PE  Voileipä ateria (mökillä myöhään illalla)
LA  Itse savustettu lohi, keitetyt perunat, kanttarellipinaattipaistos
jälkiruoka : omenapaistos ja vaniljajäätelö (mökillä)
SU  Lihamureke, perunat, suppilovahverokastike, vihreä salaatti
jälkiruoka: suklaa-banaanimuffinit
MA  Pyttipannu lihamurekkeen lopuista, paistettu muna, tomaattia, kurkkua (isä ja jälkikasvu)
TI  Borssikeitto ranskankerman kanssa 
KE Borssikeiton loput (isä ja jälkikasvu)
TO Piparjuurilohi ja keitetyt perunta, salaatti
PE  Possunulkofilee uunissa, sinihomejuustoiset uunipunajuuret
jälkiruoka: banaani-suklaamuffinit
LA  Kanaa ja nuudeleita kookosmaidossa (aikuiset ja teini)
SU  Poronkäristys ja perunamuusi, puolukkahillo
jälkiruoka: rosmarinipannacotta
MA  Lauantaisen ruuan loput (isä ja jälkikasvu)
TI  Poronkäristyksen lopu ja riisiä (isä ja jälkikasvu)
KE  Makaronilaatikko, salaattia, tomaattia, kurkkua
TO  Makaronilaatikon loput
PE  Uuniperunat kinkku- ja tonnikalatäytteellä
LA  Lammascannellonit, vihreä salaatti
SU  Lampaan potkat ja riisi
jälkiruoka: mustikka-valkosuklaamuffinit
MA Sunnuntaisen ruuan loput
TI  Uunimakkara ja salaatti
KE  Makaroni-jauhelihapata (kokkina teini, ruokailemassa teini ja pikkuneiti)
TO Ei kotiruokaa (teini ja yrittäjä golfkisoissa, pikkuneiti kummeilla ja äiti töissä)
PE  Kaikenlaista valmista hyvää pikkuneidin makuun; avokadot katkaravuilla, kananugetteja, kevätkääryleitä (äiti ja pikkuneiti)
LA Spagetteria WTC Plazalla (äiti ja pikkuneiti)
SU  Paistettu entrecote, suppilovahvero-pekonikastike, rakuunaporkkanat, chevretomaatit uunissa
jälkiruoka:  tiramisujäätelö ja kierrekeksit (äiti ja pikkuneiti)

maanantai 24. syyskuuta 2012

Mustikoita ja valkosuklaata

Seinänaapurimme, pikkuneidin ihanat kummit pitävät meidät mustikoissa. Edellisen mökkireissun jälkeen sain taas käydä hakemassa piirakkamarjat heidän ämpäristään. Tiiviin työtahdin vuoksi nuo marjat meinasivat jäädä käyttämättä. Onneksi purkki osui jääkaapista ajoissa käsiin ja eilen käytin tuttua kakkuohjetta muffinsien pohjana. Kermaviiliä ei ollut riittävästi, joten käytin lisänesteenä lampaanpotkia varten puristettua sitruuna- ja appelsiinimehun sekoitusta.

VALKOSUKLAA-MUSTIKKAMUFFINSSIT

2 kananmunaa
2 dl hienoa sokeria
pehmeä banaani
3 rkl sitruuna- ja/tai appelsiinimehua
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
1/2 prk kermaviiliä
1 tl kardemummaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl mustikoita
100g valkosuklaata
1 dl pullomargariinia

1. Vaahdota munat ja sokeri. Muussaa banaani sitrusmehun kanssa. Rouhi suklaa pieneksi
2. Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda ja kardemumma. Sekoita jauhoseos taikinaan. Lisää kermaviili, pullomargariini ja muussattu banaani ja sekoita
3. Lisää lopuksi mustikat ja valkosuklaa varovasti sekoittaen. Levitä paperivuuat muffinssipellille ja kaada taikina vuokiin. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Vot koristella jäähtyneet muffinssit sulatetulla valkosuklaalla

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sitruksia ja lampaanpotkaa

Pakastin on varsin täynnä ja syksyn viimeiset antimet ovat vielä säilömättä. Kävin sisällön läpi, josko pakastinta saisi tyhjemmäksi laittamalla ruokaa siellä olevista aineksista. Tämän päiväisen lounaan  pääraaka-aine, lampaan potkat,  on siis pakastimesta peräisin. Perinteinen tapani valmistaa  lampaanpotkia on punaviinin kanssa, nyt kuitenkin halusin jotain erilaista. Googlailin aikani, mutten löytänyt muitakaan reseptejä, joten päädyin tutkailemaan kaappien sisältöä ja tulos on tämän thaimaahan suuntautuva varsin mieto ohje. Inkivääriä olisi saanut olla enemmänkin.

LAMPAANPOTKAA SITRUS-INKIVÄÄRILIEMESSÄ
(annoksesta riittää n kuudelle)

4 lampaanpotkaa
6 valkosipulin kynttä
4 salottisipulia
4 porkkanaa
4 lehtiselleriä
2 cm pätkä inkivääriä
1/2 purjoa
1/2 l kanalientä
1 pll kuivaa valkoviiniä
1 sitruuna
1 appelsiini
1 rkl punaista currytahnaa

1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuori ja raasta inkivääri. Kuori ja viipaloi porkkanat. Viipaloi selleri. Viipaloi purjo. Pese sitrukset ja raasta kuori ja purista mehu
2. Siisti potkat ja paista niihin pannulla väri kauttaaltaan. Hiero potkiin currytahnaa ja nosta pataan. Kuullota sipuleita hetki rypsiöljyssä, lisää inkivääri ja selleri. Jatka paistamista pari minuuttia. Kaada sipulit, selleri ja inkivääri pataan. Lisää sitrusten kuori ja mehu, kanaliemi,  porkkanat ja purjo. Lisää valkoviini, sekoita ja nosta pata uuniin 225 asteeseen. Kun neste alkaa poreilla, laske padan lämpö 125 asteeseen ja anna potkien hautua vähintään 3 tuntia tai kunnes lihat irtoavat luista. Tarjoile potkat basmati- tai jasmiiniriisin kanssa

Uuniperunan täytteitä

Perjantaina häärimme keittiössä koko perhe, tai teini kotiutui vasta valmiiseen ruokapöytään. Isä pesi perunat ja kääri ne folioon. Pikkuneiti valmisti perunoille kinkkutäytteen täysin oman makunsa mukaisesti. Neiti tutkaili aikansa jääkaapin sisältöä ja valitsi kinkun kaveriksi ananaksen. Vähän johdattelin kysymällä voisiko mukaan sopia joku yrtti ja sain ohjeen hakea patiolta persiljaa. Tuloksena oli oikein maukas ja raikas täyte. Minä tein tonnikalamössöä tutulla ohjeella.

KINKKUTÄYTE UUNIPERUNOILLE

300g kinkkua
purkki ananasta omassa mehussaan
tölkki kermaviiliä
reilusti lehtipersiljaa
mustapippuria myllystä

1. Kuutioi kinkku. Kuutioi ananas. Juo ananasmehu (tämä on pikkuneidin ohje). Hienonna lehtipersilja
2. Sekoita kinkku, ananas, kermaviili ja lehtipersilja. Mausta mustapippurilla. Nosta jääkaappiin maustumaan. Tarjoile uuniperunoiden kanssa

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Syksyn juureksia

Suomalaiset juurekset alkavat taas olla parhaimmillaan. Dippailimme nauris- ja porkkanatikkuja kermaviilikastikkeeseen mökillä viikko sitten. Tällä viikolla oli punajuuren vuoro. Perjantaina uunipunajuuria maustoi sinihomejuusto ja alkuviikolla borssikeitto täytti vatsat kahtena päivänä. Vaikka borssikeitto toimii kasvisversionakin, tällä kertaa makua antoi lampaan jauheliha Pirkka-lehden innoittamana. Muuten seurasin omaa reseptiäni, sillä olen oppinut valmistamaan keiton tuoreista punajuurista.

BORSSIKEITTO LAMPAANJAUHELIHALLA
8-10 annosta

2 punasipulia
3 valkosipulinkynttä
n. 1kg tuoreita punajuuria
3 isoa porkkanaa
2 sellerinvartta
1/2 kg valkokaalia
rypsiöljyä
kasvislientä
(1 pkt (240g) Pirkka lampaan jauhelihaa)
2 tl kuivattua meiramia
2 rkl omenaviinietikkaa
mustapippuria
suolaa
*
tarjoiluun ranskankermaa

1. Kuori ja viipaloi sipulit ohuiksi. Kuori ja raasta punajuuret ja porkkanat. Viipaloi sellerinvarret. Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Käytä punajuuria käsitellessäsi kertakäyttöhanskoja, jotta kädet eivät värjäydy
2. Kuullota sipuleita ja selleria hetki rypsiöljyssä. Lisää jauheliha ja paista kypsäksi, mausta mustapippurilla ja ripauksella suolaa
3. Kuullota suikaloitua kaalia, porkkana- ja punajuuriraastetta rypsiöljyssä isossa kattilassa. Kasvisversiossa jätä jauheliha pois ja kuullota sipulit ja selleri voi ensimmäisenä ja lisää muut kasvikset sen jälkeen kuullottumaan. Lisää 1 1/2 l kasvislientä ja kuumenna kiehuvaksi. Anna kiehua 45 minuuttia hiljakseen kannen alla. Lisää tarvittaessa kasvislientä, keitto saa kuitenkin olla paksuhkoa
4. Lisää jauhelihaseos ja sekoita, anna kiehua muutama minuuttia. Mausta meiramilla ja omenaviinietikalla
5. Tarjoile ranskankerman kanssa

maanantai 3. syyskuuta 2012

Kertakokeilu

Hyvistä raaka-aineista ja huolellisesta valmistamisesta huolimatta aina ei voi onnistua. Tai vaikka teknisesti onnistuisikin,  ruoka ei vain istu omaan makumaailmaan. Niin kävi tänään.  Valmistin ateriaksi jostain lehdestä repäistyn ohjeen mukaan banaani-broilericurrya. Seurasin jopa ohjetta; korvasin vain keltaiset rusinat tavallisilla ja lisäsin kuivattuja aprikooseja. Ihan syötävää ruokaa, mutta tuskin valmistamme uudelleen.

BANAANI-BROILERICURRY
(kuudelle)

1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
500 broilerin fileitä
2 banaania
rypsiöljyä
2 rkl currya
1 rkl garam masalaa
1 tl kardemummaa
2 dl kanalientä
4 dl kookosmaitoa
3dl punaisia linssejä
2 rkl rusinoita
1/2 dl kuivattuja aprikooseja
suolaa
mustapippuria
tuoretta korianteria
*
lisäksi riisiä

1. Kuori ja hienonna sipulit. Suikaloi broileri. Suikaloi aprikoosit ja viipaloi banaanit
2. Kuullota sipuleita muutama minuutti rypsiöljyssä. Lisää mausteet ja broileri, jatka kypsennystä muutama minuuttia. Lisää kanaliemi, kookosmaito, linssit, rusinat ja aprikoosit . Anna kiehua hiljakseen noin vartti. Keitä tällä välin riisi 
3. Ota muutama banaaniviipale/ ruokailija ja paista rypsiöljyssä kullanruskeiksi molemmin puolin. Lisää muut banaanit curryyn.  Mausta suolalla ja pippurilla ja viimeistele tuoreella korianterilla
4. Tarjoile curry riisin kanssa. Koristele valmiit annokset paistetuilla banaanilastuilla

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Oman pihan omenoista

Alkukesän  Glorian Ruoka & Viinissä  4/12 oli mukavan oloinen raparperipaistos. Raparperiaika vain tuli ja meni ja paistos jäi tekemättä. Nyt oman puut omenat ovat kypsiä ja puolisoni on jo parin viikon ajan muistutellut omenapiirakasta. Piirakkaa ei tullut tänäänkään , vaan omenapaistos. Vähän ohje muokkautui, fariinisokeri vaihtui tummaan muscovadosokeriin ja jätin pois omenoiden ennakkokypsennyksen. Paistoksen karamellimaisen rapea pinta ja kirpeät omenat muodostavat hyvän yhdistelmän

OMENAPAISTOS

n litra omenalohkoja
(valkea kuulas omasta puusta)
1 1/2 dl tummaa muscovadosokeria
*
taikina:
200g voita
3 dl vehnäjauhoja
1dl hienoa sokeria
1 1/2 dl tummaa muscovadosokeria
*
vaniljakastiketta

1. Poista omenista omenaporalla keskiosa ja lohko omenat reiluiksi paloiksi. Sekoita sokeri omenoihin
2. Rypistä leivinpaperi ja laita kakkuvuokaan. Kaada omenalohkot vuokaan
3. Nypi taikinan aineet kulhossa sekaisin. Levitä taikina omenoiden päälle ja paista 200- asteessa puolisen tuntia. Tarjoile lämpimänä vaniljakastikkeen kanssa.

Elokuun ruokalista

Työn ja koulujen alkaminen palautti taas arjen ja tietyn rytmin päiviin. Teinin koulupäivät ovat varsin pitkiä kahdeksasta neljään ja päälle vielä iltatreenit, joten viikolla ruoka saa olla nopeasti valmistuvaa tai vain lämmitettävää. Elokuun viikkoja rikkoivat myös iltoihin osuneet palaverit ja työmatkailu, joten valmistin muunmuassa lämmittämisestä vain paranevia keittoja. Mukana on vanhoja ennen bloggaamattomia ruokia, jotain aivan uutta ja vanhojen ruokien päivityksia. Yhden perjantain pizzoja ja kalapuikkoja lukuunottamatta kaikki on myös kotona valmistettua.

ELOKUUN RUOKALISTA

KE Makkarakastike, perunat, salaatti
jälkiruoka: suklaacookies
TO  Pasta puttanesca
PE  Grillipihvit ja anjovisvoi, sinappimarinoidut perunat, coleslaw
jälkiruoka: mustikkavalkosuklaakakku
LA  Ei kotiruokaa, teini ja yrittäjä Kytäjällä, äiti pikkuneidin kanssa saaristoristeilyllä
MA  Grillattu broileri, riisi, salaatti (aikuiset ja pikkuneiti)
TI Kalapuikot, riisi, salaatti (isä, pikkuneiti ja ystävänsä)
KE  Kasvissosekeitto, raejuusto
jälkiruoka: karpalojäädyke (pakastimen siivousta) (aikuiset ja pikkuneiti)
TO Kaalilaatikko  , puolukkasose (aikuiset ja pikkuneiti)
PE  Avokado-katkarapusalaatti (mökillä aikuiset)
LA Possunribsit ja salaatti (mökillä ikuiset ja pikkuneiti)
SU  Haukipihvit, perunat, kanttarellimuhennos, salaatti
MA Kaalilaatikko/ makaronilaatikko, salaatti (isä ja jälkikasvu)
TI  Haukipihvien loput (isä ja jälkikasvu)
KE Broileripyttipannu (isä ja jälkikasvu)
TO Broileriwokki ja nuudelit
PE Lammasburgerit
LA Possunribsit ja salaatti
jälkiruoka: banaani-kinuskimuffinit
SU Itämainen tonnikala ja seesaminuudelit
MA  Suppilovahvero-pekonipasta
TI  Lammasjauhelihapihvit, perunat ja tsatsiki (isä, jälkikasvu ja teinin ystävä)
KE  Texmex-keitto (isä ja jälkikasvu)
TO  Texmexkeiton loput (isä ja jälkikasvu)
PE  Pizzaa
LA  Uunibroileri, veneperunat, aioli, tomaatti
SU  Lohiperhoset, perunaparsakaalisalaatti anjovis-valkosipuliöljyn kanssa
jälkiruoka: mustikkajuustokakku
MA Spagettia ja bolognesekastiketta
KE  Kanakeiton loput
jälkiruoka: kookosnamit
TO  Bolognesen loput
PE  Jauhelihatäytteiset letut ja salaatti