lauantai 28. syyskuuta 2019

F1 katsomoon

Tiivilläkin työviikolla pitää leipoa ainakin kerran, jos sunnuntaina on formulat ja olemme viikonlopun kotona. Sanomaton sopimus on, että yrittäjä vie leivonnaiset kisakatsomoon. Aina toisinaan yrittäjä ehdottaa kaupan leivonnaisia, toistaiseksi en ole suostunut. Viime sunnuntain leivonnasta vastasi teinineiti. Ohje Kodin kuvalehti




PORKKANA-KÄÄRETORTTU

75g sulatettua voita
3 kananmunaa
1 1/2 dl hienoa sokeria
1 3/4 dl vehnajauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl inkivääriä
1 1/2 tl kanelia
1 dl  saksanpähkinöitä
2 dl hienoa porkkanaraastetta
*
100g pehmeää voita
300 g tuorejuustoa
1 1/2 dl tomusokeria
1 1/2 tl vaniljasokeria
*
hienoa sokeria
1 dl saksanpähkinöitä


1. Sulata voi ja anna jäähtyä. Hienonna saksanpähkinät. Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri. Lisää porkkanaraaste, saksanpähkinät ja sulatettu voi munavaahtoon. Kääntele sekaisin.
2. Yhdistä loput taikinan aineet ja sekoita taikinaan
3. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Levitä tasaiseksi. Paista 225-asteessa 10 minuuttia. Kippaa paistettu kääretorttulevy levinpaperille, jolle olet ripotellut sokeria ja hienonnettua pähkinää. Irrota levyn alla (nyt siis päällä oleva) leivinpaperi. (Tämä onnistuu kun laitan veteen kastellut ja kuivaksi puristetun pyyhkeen leivin paperin päälle hetkeksi) Jätä kääretorttulevy jäähtymään leivinpaperin ja pyyhkeen alla
4. Sekoita pehmeä voi, tuorejuusto, tomusokeri ja vaniljasokeri sähkövatkaimella vaahdoksi. Levitä vaahto jäähtyneen kääretortulevyn päälle. Rullaa levy napakaksi rullaksi ja kääri leivinpaperiin. Nosta rulla jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi

Valmistusaika: 30 min + tekeytyminen 4 h

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Neidin kanttarellirisotto _ Chanterelle risotto recipe in English

Kokkikoulun opintoihin kuuluu uusien tai ei-niin-mieluisten makujen maistelu ja valmistaminen. Viikko sitten teinineiti yllätti meidät ja kehui Perhossa syömäänsä kanttarellirisottoa. Sienten kuuluessa muun perheen lempiraaka-aineisiin, ei neiti niitä ole suostunut syömään. Perhon risoton valmisti joku toinen, sillä neidin vastuulla oli creme brulee. Tänään neiti valmisti kotona itse sunnuntailounaalle kanttarellirisottoa, tällä kertaa minun ohjeellani. Kyselin kyllä prosessin aikana tehtiinkö Perhossa samoin. Neiti kehui jo valmistuvan risoton lientä maistellessaan sitä. Myös valmis risotto maistui. Jälkeenpäin hän totesi, ettei kaikesta voi olla varma, mutta kanttarellimuhennosta ei hänelle edelleenkään kannata tarjota...Lisäksi lounaana oli karitsanpaahtopaistia, mustaherukkahyytelöä sekä tomaattipaistosta. 
English recipe below Finnish one


KANTTARELLIRISOTTO

litra tuoreita kantterelleja 
2 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
tuoretta timjamia
voita, rypsiöljyä
2 dl kuivaa valkoviiniä
3 dl risottoriisiä
1 l kasvis- tai kanalientä
( tai 2 kuutiota ja 1 kiehuvaa vettä)
sormisuolaa
1 dl vastaraastettua parmesaania

1. Puhdista ja  paloittele sienet. Kuori ja hienonna sipulit. Raasta parmesaani. Kuumenna kasvisliemi ja pidä kuumana risoton valmistuksen ajan. Risoton valmistuminen kestää noin 20 minuuttia, varaa tämä aika hellan vierellä seisomiseen ja risoton sekoittamiseen
2. Kuumenna pannulla nokare voita ja loraus rypsiöljyä. Lisää kanttarellit. Paista hetki ja lisää sipulit ja oksistaan riivityt timjaminlehdet. Paista sekoitellen pari minuuttia. Lisää riisi ja sekoittele pari minuuttia
3. Lisää viini, sekoita ja anna kiehahtaa, jotta alkoholi haihtuu. Lisää kuumaa kasvislientä kauhallinen kerrallaan, lisää samalla ripaus suolaa, sekoita hyvin ja anna nesteen imeytyä. Toista kunnes riis alkaa olla napakan kypsää
4. Sekoita mukaan parmesaaniraaste ja tarjoile. (voit paistaa pinnalle kauneimmat kanttarellit kokonaisena)

Valmistusaika: 10 min + 20 min


CHANTERELLE RISOTTO

1 l chanterelles
2 shallot onions
1 garlic glove
fresh thyme
butter, olive oil
2 dl dry white wine
3 dl risotto (arborio) rise
1 l vegetable or chicken broth
salt
1 dl grated parmesan

1. Clean chanterelles, chop them into pieces. Peel and mince onions. Grate parmesan. It takes about 20 minutes to make risotto, book this time to stand by and mix risotto

2. Heat butter and oil in a pan, add chantarrelles and thyme, sautè  a moment , add onions, sautè for couple minutes. Add rice,  mix well, sauté for couple minutes, mix occasionally
3. Add the wine, let cook until wine has been absorbed by the rice. Add ladle of broth, a pinch of salt and stir well and let broth absorb. Taste to get amount of salt right. Turn heat down, so that rice wont boil. Continue adding broth and mixing until rice is done, soft but has still  something to bite
4. Add parmesan to risotto and mix well

Cooking time 10+ 20 minutes

tiistai 17. syyskuuta 2019

Loppukesän perunoita_ Shake-shake potatoes recipe in English

Kesän aikana olen lukenut niin lehdistä kuin ystävien somepäivityksistä mukavan kuuloisesta perunalisäkkeestä. Muistelen myös entisen kollegan Jatan käyttäneen tätä tekniikkaa tavallisen perunamuusin valmistuksessa (jolloin nesteenä maito). Eräänä kesäisenä viikonloppuna kuhan seuraksi piti keksiä maukas ja nopea lisäke, joten nyt oli hyvä kokeilla hölskypottuja. Olipa helppoa ja hyvää. Täydellinen lisäke paistetulle  tai grillatulle kalalle, lihalle tai vaikka makkaralle.
Recipe in English below Finnish one


HÖLSKYPOTUT tai hölskymuusi
(neljälle-kuudelle)

 1 kg varhaisperunoita
voita
sipulinvarsia
tuoretta tilli
2 prk sitruuna-tilli ranskankermaa

1. Pese perunat, mutta älä kuori, ja keitä (yli)kypsiksi
2. Kaada vesi pois ja lisää reilu nokare voita. Laita kansi päälle ja hölskytä kattilaa napakasti muutama kerta. (Parilla hölskytyksellä perunat jäävät liki kokonaisiksi, pehmeiksi keitetyillä perunoilla ja reilulla hölskytyksellä saat aikaan hölskymuusia)
3. Hienonna sipulinvarret ja tilli. Lisää ne ja ranskankermat kattilaan, sekoita hyvin ja laita tarjolle

Valmistusaika: 30 min



SHAKE-SHAKE POTATOES
 ( for 4-6 persons)

1 kg summer potatoes
butter
onion stalks / spring onion
fresh dill
lemon- dill  french cream  (sour cream or yogurt) - "ranskankerma" in Finland

1. Wash potatoes, but don´t peel them. Boil potatoes in salted water little bit over so they are soft

2. Drain potatoes and add a generous amount of butter. Put lid on and shake couple times
3. Chop onion stalks/ spring onion and dill. Add to pan together with french cream  (or other sour cream product), mix well and serve.

Tip 1. With really soft boiled potatoes and heavy shaking you get potato mash and gentle shaking gives you more like potato salad


tip 2. If seasoned french creme is not available, you can use also other sour cream or even (turkish/ greek) yogurt and add more fresh herbs. You can vary herbs based on what is available and you like


Preparation time: 30 min

torstai 12. syyskuuta 2019

Kesämuistoja: Recipe also in English

Tein kesällä Luizan synttymäpäivänä marenkikakun. Hän ihastui kakkuun ja jakoi kakun kuvan äitinsä kanssa. Äiti laittoi minulle viestiä ja pyysi ohjetta.  Ensimmäisellä vilkaisulla kuva näytti vadelmaiselta marenki-maapähkinäkakulta. Kirjoitin olemassa olevan ohjeen perään englanninkielisen ohjeen, kunnes tajusin kakun päällä olevan kinuskia. Todennäköisesti kyseessä oli kakuksi muutettu kesäpavlovan ohje. 
Recipe in English below Finnish one 

KESÄINEN MARENKIKAKKU SUOLAKINUSKILLA

pohja:
6 kananmunan valkuaista
3/4 dl hienoa sokeria
1 rkl perunajauhoja
1 tl omenaviinietikkaa

Vaniljakerma:
1/2 vaniljatanko
2 dl ranskankermaa
hunajaa

Suolakaramelli:
 1 tlk karamellisoitua kondensoitua maitoa
merisuolaa

päälle ja väliin:
tuoreita marjoja

1. Kuumenna uuni 125-asteeseen. Piirrä leivinpaperille kaksi 18 cm halkaisijan ympyrää
2. Vaahdota valkuaiset ja sokeri kiiltäväksi ja kovaksi vaahdoksi. Sekoita mukaan perunajauhot ja omenaviinietikka. Levitä marenki leivinpaperin ympyröihin ja paista 1 tunti 30 minuuttia. Ota pelti uunista ja anna marenkien jäähtyä kunnolla
3. Halkaise vaniljatanko, vedä siemenet lusikalla irti puolikkaasta (ja laita toinen puolikas takaisin säilytysputkeen). Sekoita siemenet ranskankermaan voimakkaasti vatkaten, makeuta maun mukaan hunajalla
4. Sekoita merisuolaa ripauksittain kondensoituun maitoon. Maistele ja arvioi, koska makeus-suolaisuus ovat sopivassa tasapainossa (suolaa tarvitaan vain aavistus)
4. Nosta toinen marenkilevy tarjoiluvadille. Levitä päälle reilu puolet vaniljakermasta, marjoja ja suolakaramellia. Nosta toinen marenkilevy päälle, levitä pinnalle vaniljakermaa, ripottele loput marjat ja viimeistele suolakaramellilla ja piirrä vadelmahillolla raitoja pintaan. Ripottele loput vadelmat päälle ja tarjoile

Kakku säilyy jääkaapissa  mallikelpoisena pari tuntia

Valmistusaika: 20 min + paistaminen 1 h 30 min + jäähtyminen 2h


SUMMERY MERINGUE CAKE WITH SALTED CARAMEL

meringue rounds:
6 egg whites (room temperature)
3/4 dl granulated sugar
1 tbsp cornstarch
1 tsp apple/ white wine vinegar
*
vanilla cream
2 dl creme franchise
1/2 vanilla pod
honey

salted caramel:

1 can caramelized condensed milk
(=dulce de leche)
sea salt

on top & filling:
fresh berries

1. Pre-heat oven to 125-degrees (celcius). Draw 2 circles (diameter 18 cm) to baking paper that you place to baking tray

2. Beat egg whites and sugar until shiny and stiff mixture. Add cornstarch and vinegar and mix. Spread mixture evenly between  circles,  and bake for 1 hour and 30 min.  (time depends on your oven -meringue should be crispy on the top, and somewhat soft inside) Take tray from oven and let meringue cool down
3. Split vanilla pod, remove seeds and mix with cream franchise, add honey to sweeten pod

4. Mix sea salt touch by touch to condensed milk. Taste  to find right balance between salty and sweet. (only touch of sea salt is needed)
5. Place one meringue round on cake plate. Spread 3/4 of vanilla cream and some berries over meringue and half of salted caramel on top of that.  Place another meringue round on top. Spread vanilla cream, berries tn meringue and finalize with salted caramel..

Cake can be stored at fridge couple hours


Preparation time: 20 min + baking 1 h 30 min + cooling 2h