keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Kanavartaat

Innostun harvemmin ruokaohjeista, joissa tarvitaan toistakymmentä eri raaka-ainetta. Nyt Hesarissa ruokaosiossa alkukesällä julkaistussa kanaohjeen marinadissa oli yli kymmenen ainesta. Kaikki kuitenkin löytyi kaapista, joten kaupasta ostin vain broileria ja ananaksen. Makumaailma pehmeän tulinen, pidimme kaikki. Lisäksi ramennuudeleita mangon, kevätsipulin ja chilin kanssa.

KANAVARTAAT FILIPPIINILÄISITTÄIN
(kuudelle)
1,2kg broilerin paistileikettä 
(siis reisilihoja)
ananas
marinadi:
1 ylikypsä banaani
1 dl sitruunalimsaa
1 dl ketsuppia
1/2 dl rypsiöljyä
2 rkl fariinisokeria
2 rkl sitruunamehua
2 rkl soijakastiketta
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
3 valkosipulinkynttä murskattuna
3 pientä kuivattua chiliä
1 tl mustapippuria
1/2 tl suolaa

1. Muussaa banaani. Yhdistä kaikki marinadin aineet kattilassa. Keitä hiljaa kuplien kymmenen minuuttia. Aja sauvasekoittimella tasaiseksi. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi ja siirrä jääkaappiin tunniksi kunnes kastike on kylmää
2. Jaa mardinadi kahteen osaan. Säästä toinen puoli marinadista. Leikkaa broileri reiluiksi suikaleiksi ja laita marinadiin.Anna marinoitua yön yli
3. Laita puiset varrastikut veteen likoamaan
4. Leikkaa ananas reiluiksi kuutioiksi. Pujottele vartaisiin vuorotellen ananaspalojoja ja marinoitunutta kanaa. Grillaa kypsäksi, välillä erikseen otetulla marinadilla sivellen

Valmistusaika: 30 min + marinadin jäähdyttäminen 2h + kanan marinoituminen 12h

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti