lauantai 9. kesäkuuta 2018

Hyvää huomenta!

Aurinkoinen aamu, perheessä kaikki heräilevät omaan tahtiinsa. Harvinaisesti minä olin ensimmäisenä hereillä ja entinen teini toisena. Teinineiti taitaa vedellä sikeitä iltapäivän puolelle. Se hänelle sallittakoon, sillä takana on ensimmäinen kesätyöviikko, pitkiä päiviä ja seisomista.
Viikonloppu kun on, aamiaisella voisi olla jotain muuta kuin ruisleipää lisukkeilla. Kuitenkin sellaista, mikä valmistuu odottaessa kunkin aikataulun mukaan. Samalla tyhjensin vihanneslokeroa: yksinäiset avokado ja mango pääsivät munakasta täydentävään salsaan. Kippasin mukaan vielä eiliseltä jääneet kirsikkatomaatinpuolikkaat. Kesäisen raikasta!



MUNAKKAAT SALSALLA

10 kananmunaa
suolaa
*
fetajuustoa murustettuna
*
korianteria
*
salsa:
pieni punasipuli
punainen chili
avokado
mango
desi puolitettuja kirsikkatomaatteja
sitruuna
korianteria
suolaa, mustapippuria

1. Aloita salsasta. Kuori ja hienonna sipuli. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna. Halkaise avokado, poista kivi. Kiepauta avokadon puolikkaat ruokalusikalla irti kuoresta ja kuutioi.  Leikkaa mangosta siementä mukaillen molemmin puolin viipaleet. Leikkaa viipaleisiin ruudukko kuorta rikkomatta. Käännä kuori kuperaksi ja leikkaa ruudukon muodostamat palat irti. Leikkaa myös loppu mango siemenen ympäriltä mukaan. Raasta puolen sitruunan kuori ja purista sitruunanmehua salsaan. Hienonna salsaan korianteria, mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria. Sekoita hyvin ja nosta kylmään
2. Paista yhden hengen munakkaat (tämä annos siis riittää neljään munakkaaseen) Kuumenna paistinpannu kuumaksi, lisää nokare voita ja liraus rypsiöljyä. Sekoita kananmunat hyvin, mausta suolalla. Kaada 1/4 seoksesta pannulle. Kallistele pannua, jotta massa leviää tasaisesti. Sekoita puuhaarukalla, kunnes munakas alkaa hyytyä. Ripottele päälle ruokalusikallinen murustettua fetaa. Heiluttele pannua vielä hetki. Munakkaan tulee jäädä mehevän pehmeäksi. Aikaa kuluu vain pari minuuttia.  Nosta pannu levyltä ja nosta munakkaan toiselle puoliskolle salsaa. Valuta munakas lautaselle taittaen samalla munakkaan toisen puoli täytteiden päälle. Viimeistele fetalla, salsalla ja korianterilla

Valmistusaika: 15 min

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti