maanantai 12. heinäkuuta 2010

Kesäkakku

Pikkuneidin virallisia syntymäpäiviä vietettiin kesäkuun lopussa. Kaverisynttärit pidettiin jo alkukesästä, jotta saatiin kaikki ystävät mukaan. Juhla osui arkipäivään, joten lupasin tarjota ruuan juhlimaan tuleville kummeille. Ateriaksi valmistui lastenkin aiemmin tekemään paellaa. Jälkiruuaksi nautittiin tietenkin mansikkakakkua. Kokeilin kakussa ensimmäistä kertaa kuohkeutta lisäävää ksantaania. Vaikutuksesta on vaikea sanoa, mutta käytännössä kakku ei eronnut rakenteeltaan tavallisesta. Pikkuneidin toiveesta kakun päälle tulivat vielä vaaleanpunaiset kynttilät.


MANSIKKAVALKOSUKLAAKAKKU

kakkupohja:
4 kananmunaa
3 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl gluteenittomia jauhoja
2 1/2 dl perunajauhoja
1/2 dl kaakaota
1 tl ksantaania
2 tl leivinjauhetta
1 dl kasviöljyvalmistetta (Flora Culinessa)

kostutukseen:
sitruunakivennäisvettä

mansikkavalkosuklaamousse:
5 liivatelehteä
2 dl rahkaa
2 dl kuohukermaa
1 dl soseutettua mansikkaa
1 rkl sokeria

kuorrutus:
tuoreita mansikoita
1 dl hyytelösokeria
2 dl vettä

1. Vatkaa munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi nostellen taikinaa. Sekoita lopuksi rasva joukkoon
2. Voitele kakkuvuoka ja jauhota (minä käytin kookoshiutaleita, ei gluteenia)
3. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa n. 45 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla, jos tikkuun jää taikinaa, paista vielä vähän aikaa lisää
4. Anna kakun levätä 10 minuuttia vuuassa uunista ottamisen jälkeen. Kumoa kakku
5. Valmista kakun levätessä mansikka-valkosuklaamousse
6. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Ota pieni määrä kermaa pieneen kattilaan erilleen ja vaahdota loppu kerma
7.Sulata valkosuklaa. Pilko suklaat kulhoon. Kaada kiehuvaa vettä toiseen kulhoon ja nosta suklaakulho päälle. Sekoittele suklaata kunnes se on sulaa. Anna jäähtyä hetki ja sekoita kermavaahtoon
8. Sekoita sokeri mansikkasoseeseen. Lisää mansikkasose ja rahka kermasuklaaseokseen
9. Kuumenna kattilassa oleva kermatilkka, purista vesi liivatteista ja sekoita kermaan. Lisää mansikka-valkosuklaaseokseen. Sekoita hyvin ja nosta jääkaappiin
10. Leikkaa kakku kolmeksi kerrokseksi. Laita kakunkokoisen irtopohjavuuan pohjalle ja reunoille talouskelmua ja nosta kakun kansi vuokaan, kostuta (kostuketta tulee olla tasaisesti, mutta kakku ei saa olla märkää) sitruunakivennäisvedellä. Levitä kakkulevylle mansikka-valkosuklaamoussea ja nosta toinen kakkulevy päälle, kostuta ja levitä mansikka-valkosuklaamoussea. Moussea saa olla korkeampi kerros kuin kakkua. Nosta päälle viimeinen kakkulevy ja kostuta. Käännä talouskelmun reunat kakun päälle ja nosta kakku jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi, mieluiten yli yön
11. Ota kakku jääkaapista ja avaa talouskelmu päältä, laita tarjoilulautanen päälle ja käännä kakku lautaselle. Avaa reunat varovasti ja poista pohja sekä talouskelmu
12. Viipaloi mansikat ja asettele kakun päälle. Kuumenna vesi ja sokeri koko ajan sekoittaen. Anna jäähtyä vähän. Levitä seosta lusikalla mansikoiden päälle, aloittaen kakun keskeltä, aluksi vähän kerrallaan. Reunoille voi myös pursottaa koristeet, mutta minusta kakku on raikkaampi näin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti