maanantai 12. heinäkuuta 2010

Aurinkoisen päivän mökkilounas


Viime viikko kului upeasta loman alusta nauttien mökillä. Ruokaa tehtiin ja nautittiin tietenkin jokaisena päivänä. Muutamana jopa muistettiin ottaa valokuvia. Bloggailut jäivät kuitenkin tänne kotiin, joten nyt ohjeita tulee useita samana päivänä.
Alkuviikon vietimme pikkuneidin kanssa kahdestaan, teini oli golfaamassa ja yrittäjää tarvittiin kuskiksi. Aurinkoisena päivänä ei aterian valmistukseen viitsi käyttää paljon aikaa ja aina ei ideoitakaan ole jaettavaksi asti. Munakas vie isommankin nälän ja siihen voi piilottaa eilisen jämiä. Meidän tapauksessamme pestopastaa. Toimisi espanjalaisen perunatortillan tapaan myös tapaksena.


PESTOSPAGETTI-MUNAKAS

pestospagetin jämät
4 kananmunaa
8 rkl vettä
suolaa
rypsiöljyä pannulle
parmesaania
pari viipaletta serranokinkkua
ruohosipulia/ basilikaa

1. Riko munat kulhoon, mittaa sekaan vesi ja ripaus suolaa. Sekoita hyvin
2. Kuumenna paistinpannu, lisää rypsiöljy ja munakasseos. Kaada myös spagetit sekaan
3. Vedä hyytyvää munakasmassaa haarukalla keskeltä reunoille, huolehtien kuitenkin, että spagettia pysyy koko munakkaan alueella
4. Kun munakas alkaa olla kiinteä raasta päälle parmesaania ja laita kansi pariksi minuutiksi päälle
5. Tarjolle tuotaessa leikkaa pinnalle ruohosipulia/ basilikaa tai muuta yrttipenkin tarjontaa ja revi muutama serrano-kinkkuviipale pinnalle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti