maanantai 21. heinäkuuta 2025

Kahden kaalin gratiini

 Lasten ollessa pieniä kukkakaaligratiini oli meillä usein toistuva kesäruoka. Nyt sen tekeminen on jostain syystä jäänyt. Kotiuduimme tänään mökiltä ja koska tämä viikko menee iltoihin sijoittuvien kulttuuririentojen vuoksi kaupunkikodissa, laitoin jääkaapin kiinni ja tyhjensin myös kellarista vihanneksia kotiin, mm kukkakaalin. Kotona taas jääkaappi oli tyhjä, mökiltä tuotuja aineksia lukuunottamattta. Yhdessä jääkaapin nurkassa piileksi kesäkuisella päiväyksellä purkki ranskankermaa. Juustoja meillä on aina. Gratiinia siis tiedossa. Kukkakaali, jonka olin ostanut miettimättä, miten sen valmistaisin, oli liian pieni ruuaksi yksinään ja otin sen seuraksi pakastimesta saman verran parsakaalia. Olen aiemmin käyttänyt gratiineihin kermaa tai keittänyt bechamel-kastikkeen, tänään käyttämäni ranskankerma toimi minusta niitä molempia paremmin.


KUKKAKAALI-PARSAKAALIGRATIINI 
2-3:lle pääruokana, 3-4:lle lisäkkeenä

pieni kukkakaali
parsakaali (nyt pakasteesta)
kesäsipuli varsineen
50g parmesaania
50g mozzarellaraastetta
1 prk ranskankermaa
rypsiöljyä

1. Leikkaa kukkakaalista ja parsakaalista pieni pala kantaa pois. Leikkaa varret ja kukkakaalin lehdet pieneksi ja irrota nuput suupalan kokoisiksi. Leikkaa kesäsipuli varsineen viipaleiksi. Raasta parmesaani
2. Paista kesäsipulia ja kaalien varsia ja lehtiä pari minuuttia, jotta ne pehmenevät. Lisää ranskankerma ja sekoita. Lisää mozzarellaraaste ja puolet parmesaaniraasteesta ja sekoita
3. Keitä kukkakaali ja parsakaalin nuppuja viitisen minuuttia, valuta vedet pois
4. Kaada uunivuokaan liraus rypsiölyä ja levitä reunoille. Kaada kaalit vuokaan ja kaada kastike kaalien päälle. Tasoita. Ripottele pinnalle loppu parmesaaniraaste
5. Paista 225-asteessa 15 minuuttia

Valmistusaika:  30 min


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti