Kesäkuun alkupuolella vietettiin työpaikallani avoimia ovia. Lupasimme kutsussa kahvit kesäisen kakun kanssa. Alkukesä kun on kakun makuina olisivat mansikka ja raparperi. Kakkujen leipomien lähestyi ja paikallisissa kaupoissa ei ollutkaan raparperia. Tilanteen pelasti veljen vaimoke, pyysin apua ja ystävällisesti meille toimitettiin parikymmentä vartta raparperia. Kakussa kaurakeksipohja ja raparperinen täyte. Valmistin kolme kakkua ja muuten seurasin alkuperäistä ohjetta, mutta tein kakut 26 senttisiin vuokiin, eli suurensin aineiden määriä, lisäksi lisäsin raparperin määrää ja sen myötä käytin myös yhden liivatteen enemmän. Jos raparperihilloke on kovin löysää, voi liivatetta tarvita enemmänkin
maanantai 4. heinäkuuta 2022
Alkukesän raparperi-mansikkakakku
RAPARPERI-MANSIKKAKAKKU
(kymmenelle)
250g kaurakeksejä (gluteeniton)
100g voita (laktoositon)
*
6 dl raparperipaloja
tilkka vettä
1 dl sokeria
*
3 dl vispikermaa (laktoositon)
2 dl maitorahkaa (laktoositon)
2tl vaniljasokeria
5 liivatelehteä + vettä liottamiseen
3 rkl sitruunamehua
*
mansikoita, sitruunamelissaa
1. Laita kaurakeksit tukevaan muovipussiin ja murskaa kaulimella. Sulata voi. Sekoita hienonnetut kaurakeksit voisulaan. Laita leivinpaperi irtopohjavuuan pohjalle ja painele seos tasaiseksi kakkuvuuan pohjalle. Viipaloi muutama mansikka ja laita ne keksipohjan päälle kakkuvuuan reunaa vastenNosta kylmään
2. Paloittele raparperi ohuiksi viipaleiksi ja laita kattilaan, lisää tilkka vettä ja sokeri. Keitä hiljakseen vartti, tai kunnes raparperi alkaa soseutua. Jäähdytä
3. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa rahka ja vaniljasokeri sekaan. Sekoita jäähtynyt raparperi kermaseokseen
4. Laita liivatteet veteen likoamaan viideksi minuutiksi. Kuumenna sitruunamehu kattilassa. Purista liivatteista yksi kerrallaan liika vesi pois ja anna liueta sitruunamehuun. Anna jäähtyä hetki ja sekoita mehu nauhana raparperi-kermaseokseen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria. Kaada seos keksipohjan päälle. (katso, että mansikat pysyvät vuuan reunalla). Nosta vuoka kylmään hyytymään yön yli. Irrota valmis kakku vuuasta ja koristele mansikoilla ja sitruunamelissan lehdillä
Valmistusaika: 1h + raparperihillokkeen jäähtyminen 1 h + kakun hyytyminen 4-12h
Tunnisteet:
juhlat,
leivonta gluteeniton,
leivonta makea,
leivonta munaton,
marjat,
sesonkiruoka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)