Pikkuneiti on innostunut kaikesta leivonnasta. Yksikseen en anna hänen vielä käyttää uunia, mutta riittää kun olen kuuloetäisyydellä. Innokkaalle apurille kävi viikko sitten myös pieni vahinko. Hän viilsi etusormeen kunnon haavan. Tikitkin olisivat saattaneet olla paikallaan, mutta ensihoitaja evp:n taidoilla laitoin haavan puhdistuksen jälkeen perhosteipillä kiinni ja pariksi seuraavaksi päiväksi vielä isomman siteen, että haava pysyy touhutessa kiinni.
Tällä ohjeella taitaa jokainen aloitteleva leipuri kakkunsa tehdä, teini itseasiassa vieläkin. Täytteiden valinnassa vähän autoin neitiä.
JÄÄDYTETTY MANSIKKAINEN JÄÄTELÖKÄÄRETORTTU
lasi hienoa sokeria
lasi kananmunia
lasi vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaota
*
pari riviä tummaa suklaata
*
mansikoita
vanilja-appelsiinijäätelöä
1. Vaahdota sokeri ja kananmunat. Mittaa vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaakao samaan astiaan. Sekoita muna-sokerivaahtoon
2. Rouhi suklaa ja sekoita varovasti taikinaan (tai painele taikinan päälle kun olet levittänyt sen vuokaan)
3. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunivuokaan. Levitä tasaiseksi levyksi. Paista 200 asteessa 10 minuuttia
4. Laita pöydälle leivinpaperi ja ripottele sen päälle hienoa sokeria. Kumoa kakkulevy leivinpaperille ja laita päälle kasteltu keittiöpyyhe (helpottaa kakkulevyn irtoamista leivinpaperista). Irrota päällimmäinen leivinpaperi taikinasta varovasti, mutta jätä vielä kakkulevyn päälle. Anna jäähtyä
5. Soseuta kolme desiä mansikoita. Ota jäätelö sulamaan
6. Ota leivinpaperi kakkulevyn päältä pois ja leikkaa vähän sulaneesta jäätelöstä ohuita viipaleita levylle. Levitä mansikkasurvosta päälle epätasaisesti (ei siis tarvitse tulla kaikkialle). Rullaa levy kääretortuksi leivinpaperin avulla. Laita kääretortturulla leivinpaperin keskelle, taittele leivinpaperi kiinni, myös päät ja laita torttu pakastimeen vähintään pariksi tunniksi