maanantai 9. huhtikuuta 2012

Ankka confit

Pääsiäinen ja sen myötä viikon loma alkavat olla lopuillaan.  Loman alkua juhlistimme viime viikonloppuna minulle täysin uudella tavalla valmistaa ruokaa, omassa rasvassaan kypsentämistä. Hanhiconfitia olen joskus ravintolassa syönyt, ankkaa en koskaan. Ankkaa nyt kuitenkin valmistin, Lidlin muutaman viikon takaisen tarjouksen seurauksena. Minulla ei ollut, enkä erikseen sitä etsinytkään, ankanrasvaa, joten käytin rypsiöljyä. Rypsiöljy toimi yhtä hyvin. Tai luulen sen toimineen, sillä enhän tiedä aidosta. Tämä kypsennysmenetelmä on rauhallisen ihmisen hommaa, sillä ruoka saa olla uunissa useita tunteja. Minä laitoin koivet pataan kymmeneltä aamulla ja ruokailimme neljän aikaan. Tällöin nostaessani koipia vielä grillivastusten alle ottamaan vähän väriä pintaan, sain olla tarkkana, että koipi pysyi kasassa. Liha oli ihanan mureaa, haarukalla revittävää.

 ANKANKOIPIA CONFIT

4 ankankoipireittä
suolaa, mustapippuria
6 valkosipulinkynttä
timjaminoksa
1,5 l rypsiöljyä

1. Mausta koivet suolalla ja pippurilla ja nosta uunipataan. Kaada päälle rypsiöljyä kunnes koivet ovat kokonaan peittyneet. Kuori valkosipulinkynnet ja pudottele pataan ja lisää mukaan vielä timjaminoksa
2. Nosta pata 200 asteiseen uuniin ja paista  puoli tuntia, laske lämpö 110 asteeseen ja paista vähintään neljä, mieluummin kuusi tuntia. Tarkista välillä, että koivet pysyvät öljyn alla 
3. Nosta valmiit koivet ritilälle grillivastusten alle ja grillaa pintaa kaunis väri

Jäähtyneen maukkaan öljyn voi pullottaa  ja säilyttää jääkaapissa myöhempää käyttöä, kuten perunoiden paistamista varten

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti